Yksin ja yhdessä-blogi
Viktor Klimenko tietää: musiikkia esitetään, mutta Sanaa kuunnellaan
Seurakuntien pitäisi vuokrata kulttuuritaloja tai muita esiintymispaikkoja monipuolisen uskonnollisen taiteen esittämistä varten. Kirkko ei ole taiteen tekemisen paikka, pitkän linjan esiintyjä arvioi.
Vastikään Viktor Klimenko lauloi Hämeenlinnan Teatterin lavalla. Pari kuukautta sitten hän oli Marionin vieraana Tampere-talon konsertissa ja muutama vuosi sitten vei joulukonserttinsa työväentaloihin. Pian hän kuitenkin laulaa jälleen myös Hervannan kirkossa.
Klimenko on todennut haluavansa saada kontaktin ihmisiin, jotka eivät syystä tai toisesta halua tulla seurakuntaan.
– Gospel-musiikki ei ole mielestäni konserttimusiikkia vaan saarna. Ja pidetään sitten jumalanpalveluksia, kun kerran lakikin niin vaatii, Klimenko sanoo viitaten jumalanpalvelusmusiikin asemaan perustuslaissa ja Teosto-maksuvapauteen.
Kirkko on Jumalan huone, jossa Jumala palvelee meitä. Musiikkia esitetään, mutta Sanaa kuunnellaan:
– Meidän täytyisi mennä juurille! Juutalaisilla on pitkä perinne siinä, että Jumalaa ylistetään musiikilla, mutta ei sitä ole raahattu synagogaan.
Klimenko on toki esiintynyt Tampereella usein ennenkin. Jo silloin, kun hän oli suosionsa huipulla iskelmälaulajana, Tampere kuului keskeisiin paikkoihin. Gospel-laulaja hän on ollut jo 38 vuotta, ja 70-vuotisjuhlakiertueella oli vuokralla Tampere-talon iso sali.
Evankelioiva taiteilija elää melkoista kaksoiselämää. ”Valtakunnan virallinen kasakka” kiertää edelleen sekä kirkoissa että konserttilavoilla, esittäen sekä gospel-musiikkia että iskelmää. Mistä tulee elinvoima ja jaksaminen, siihen hän vastaa yksiselitteisesti: uskosta.
Taiteilijaeläke Viktor Klimenkolle myönnettiin vuonna 2009. Lastenlapset ovat ihmetelleet, että ”ukki, mehän oltiin sun jäähyväiskonsertissa…?”
Keikkailun määrä on taiteilijalle itselleenkin hieman
epäselvä. Netti on nimittäin muuttanut ohjelmakarttaa. Levymyynti on romahtanut,
mikä heijastuu myös laulavan evankelistan elämään: mikäli ei tule uutta
musiikkia, ei kuulu myöskään kutsuja keikoille.
Edellisenä iltana hän oli ollut mukana
raamattupiirissä, joka oli ollut todella antoisa.
– Vuosien varrella ei aikapulan takia ehtinyt keskittyä ystäviin ja pienimuotoiseen toimintaan, vaan suuren massiivisen evankelioinnin tekemiseen. Nyt me nostetaan joku asia Raamatusta pöydälle ja keskustellaan siitä. Tämä on hieno muoto hengellisessä elämässä.
Auttamisesta opetuslapsiin…
Klimenkon mukaan jotkin kirkot ovat alkaneet hinnoitella tilansa liian kalliiksi. Konserttitalot ovat nostaneet hintojaan, mikä osaltaan on siirtänyt konsertteja kirkkoihin, jotka nekin ovat nostaneet maksuja.
– Joululaulut ovat evankeliointia, jotain muutakin kuin konsertti.
Monet ihmiset haluavat kuuntelemaan joululauluja, mutta rajansa rahan keruussakin.
Hänen mielipiteensä joulusta on pilapiirtäjä Karin kuvitus Helsingin Sanomissa. Siinä Kristus kerjää kadun varressa, kun ihmiset ryntäilevät paketteineen ohi. Kaupallisuus on tappanut oikean joulun sanoman.
– Aikoinaan kirkko sentään halusi profiloitua sen OIKEAN joulun julistajana. Nyt tilat annetaan kenelle vaan joka niistä maksaa. Tämä on suuri tappio. Jumalan huoneessa esitetään totuutta.
Klimenko haluaa viettää joulua, vaikka toteaakin, että Jeesus ei todennäköisesti edes syntynyt siihen aikaan. Eikä alkuseurakunnassa vietetty Jeesuksen syntymäpäiviä.
– Joulu on juhla, jossa muistetaan Jeesuksen syntymää. Juhlijat kuitenkin toivovat "salaa", ettei Jeesus tulisi takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja juhlimista tavarataivaan ihanuuksissa.
– Haluaisin viettää joulua kuin ehtoollista – rakkauden ateriaa. Juhlitaan Jeesuksen syntymää ja pikaista paluuta. Syödään ja nautitaan yhdessäolosta "jouluruokien" kattauksessa muistaen hänen kohtaamistaan eräänä päivänä, kun tulemme perille.
Tällaista rakkausateriajoulua voisi viettää yhtä usein kuin ehtoolistakin. Silloin ei tuijoteltaisi pärekoria, jossa muovinen jeesusnukke makaa elottomana.
Rahat sielujen voittamiseen
Koska monet muut hyvää tekevät järjestöt pystyvät auttamaan materiaalisesti puutteessa olevia, kirkko voisi tukea niiden toimintaa ja keskittyä pääasiaan. Budjetti pitää tehdä niin, että pääasiaan eli sielujen voittamiseen riittää rahaa.
– Mikään muu laupeudentyötä tekevä järjestö ei tee evankeliointityötä. Ja vaikka mä rakastankin kirkkoarkkitehtuuria, kannattaako sijoittaa niin suuria rahoja rakennuksiin? Mennään sinne, missä ihmiset ovat muutenkin, Klimenko vielä singauttaa.
– Työnäni on auttaa ihmisiä Kristusta päin. En käännytä sillä tavalla, että ”tuu meidän puolueeseen.” Sehän on kirkkopolitiikkaa! Mutta kun kaikki lopettaisivat keskinäisen kinastelun ja toimittaisiin oikeilla konsteilla, fariseukset olisivat kateellisia.
Tästä syystä Klimenko ei ole nykymallin mukaisen ekumenian kannattaja.
– Ekumeniassa tavoitellaan kristikunnan yhteyttä, mutta silloinhan me samalla myönnetään, että emme ole yhtä, vaikka sitä julistamme.
– Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että Raamattu ei tunne rajoja: me ollaan kaikki kristuslaisia.
Miksi emme sitten ole yhdessä, vaikka uskomme samaan Jumalaan? Syynä ovat Vikin mielestä harhaopit, kateus ja rahanahneus.
– Uskonnossa pyörii suuret rahat, ja jokaiselle rahalle kohde löytyy, mutta mikä on hyötysuhde? Hyvään asiaan rikkaat antaa kaikkein vähiten, hän sanoo viitaten lesken ropoon.
Klimenko huomauttaa kiertäneensä ympäri maailmaa keräämässä varoja Jumalan valtakunnan työhön.
– Ihmisiltä, jotka ovat jollain tavoin kohdanneet Jumalan, saaneet vahvistuksen tai parantuneet, kolehtihaaviin menee viisikymppinen.
Raju kohtaaminen
Viktor Klimenko koki uskonnollisen herätyksen loppuunpalamisen jälkeen vuonna 1980, mentyään uteliaisuuttaan tutustumaan Niilo Yli-vainion tilaisuuksiin. Sen jälkeen hän on esiintynyt paljon helluntaiseurakunnissa ja kirkoissa
– Jumalan kohtaaminen on niin rajua, että elämä menee uusiksi. Jumalan sana on elämän leipä, sen täytyy muuttaa elämää.
– Mua pidettiin äärimmäisen radikaalina, sanottiin, että ”älä nyt oo niin kova”. Mutta kun kävin katsomassa Lutherin elämästä tehtyä filmiä, ajattelin, että ”no nyt ymmärrän tämän radikalismin”. Sieltä sain sen rohkeuden ja mallin.
Onko usko sitten muuttunut vuosien varrella?
– Kyllä mä luulen, että on muuttunut. Ihmisen pitää muuttua ja kasvaa.
Hän kehottaa tutkimaan Jumalan sanaa – ja muistuttaa, ettei siihen saa lisätä eikä jättää pois mitään.
– Uskovia yhdistää se, että uskotaan, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Jumalan sanasta saa olla mielipiteitä, mutta se ei ole totuus, vaan oma näkemys totuudesta.
– Ero on siinä, että rakastetaan Jumalan käskyjä eikä vesitä niitä ihmisiä miellyttääkseen.
Klimenkon mielestä luterilaisen nykykirkon ongelma on kirkko itsessään. Kouluoppineet teologit pohtivat yksityiskohtia. Kuitenkin Raamattu on ylin ohjenuora, ja opettajia tarvitaan, jotta kykenemme mieltämään kokonaisuuden.
Aikanaan hengen työlle on tehty hallaa jalkapuilla ja karttakepeillä. On hallittu herroina.
– Rakkaudella tää työ on tehtävä.
Klimenko ei toisaalta hyväksy homouteen myönteisesti suhtautuvien pappien mielipiteitä, perustelunaan jälleen Raamattu.
Hengellistä heviäkään hän ei ymmärrä – ei oikeastaan koko käsitettä.
– Tällaiset vanhat ihmiset on ihan kauhuissaan. Perinteisestihän papit sanovat: ”hiljentykää kuulemaan Jumalan sanaa”. Mutta miten voi hiljentyä, jos ei kuule…
Kysymys ei ole pelkästä volyymista: rumpukompissa toinen kloonaa toistaan. Eikä kyse ole Klimenkon mielestä myöskään makuasiasta.
– Kun sä tapaat jonkun rakkaan, sähän puhut sille hiljaa.
Täytyy siis hiljentyä, jotta kuulisimme, mitä Jumala puhuu.
– Sen takia sapattina hiljennyttiin, jotta kansa olisi oppinut hyville tavoille ja keskittynyt kuuntelemaan: metelin keskeltä ei kuule.
– Raamattu varoittaa epäjumalan palvelemisesta ja
kehottaa viemään pois harput ja huilut. Luther oli mies, jonka piti pysäyttää
se hulluus.
Kasakka ja kristikansa
Viktor Klimenko on syntyperäinen kasakka etelä-Venäjältä. Isän puolelta hän on Kubanin kasakoita, äiti taas oli vuoristokasakoita.
– Isäni talo on yhä pystyssä Krasnodarin alueella – tosin kallellaan.
Kasakat pakenivat virkavaltaa, ja joukkoon liittyi yhteiskunnassa kärsineitä.
– Kasakkuus ei ole niinkään luonteenpiirre, eivätkä kasakat ole rotu. Kasakat olivat alun perin ”rikollisia”, jotka kokivat yhteiskunnallisen vääryyden.
Kun Katariina Suuri ei voittanut kasakoita, hän osti heidät puolelleen lahjoittamalla heille asuinpaikaksi Krasnodarin (=”kaunis lahja”) kaupungin ja jonkin verran vapauksia. Vastapalvelukseksi joka perheestä oli lähetettävä poika tsaarin sotilaspalvelukseen kolmeksi vuodeksi.
– Näin tsaari sai henkikaartiin julmia kasakoita. Sen jälkeen kasakoihin ei enää voinut liittyä, vaan se tuli perinnölliseksi.
Venäjän vallankumouksen jälkeen kasakoita vaelsi Laatokan yli Suomeenkin. Heitä on yhä täälläkin, ja he ovat aktivoituneetkin vähän.
– Neuvostoliiton aikana monet laulut olivat kiellettyjä, ja ”vanha perinne” jäi emigranttien kannettavaksi.
Kun Viki aloitti uraansa, hänet brändättiin levy-yhtiössä, ja niin kasakkaimago tuli tunnetuksi. Karvalakki on yhä valokuvissa – tosin nettisivut ovat jääneet päivittämättä.
Nykypäivänä Putin perustaa Venäjälle kasakkakouluja. Klimenkoa mietityttää, mihin hän mahtaa niitä käyttää, saako kuka tahansa nyt ryhtyä kasakaksi, ja mistä päin valtakuntaa Putin antaa heille viljelysmaita.
Hallitsijat ovatkin käyttäneet kasakoita omiin tarkoitusperiinsä. Kalevi Lehtisen mission aikana Volgan mutkassa nimenomaan kasakat ratsastivat pysäyttämään vääräuskoisten tilaisuuden.
– Suomalaiset ovat saaneet elää pitkään rauhaisaa elämää, koska on ollut Jumalan pelko. Raamattuhan opettaa kristittyjä toimimaan paikkakuntansa parhaaksi, ja Suomen perustuslaki periytyy suoraan kymmenestä käskystä.
Klimenkon mielestä ihmiset kuitenkin väheksyvät saatanan valtaa.
– Vaikka ollaan kristitty maa, ollaan olevinaan uskovia. Välinpitämättömyys on pahempi kuin pakanuus.
– Jos meillä olisi vain yksi Jumala – mutta kun ei ole. Yksi tunnetuimpia on Lusifer, langennut enkeli, jonka eräs parhaista työkaluistaan on teeskennellä uskovaista ja sitten hajottaa joukot.
Tänä päivänä valtaa on saanut ahneus.
– Suomessa on ollut aikanaan kättä päälle -sopimuksia. Nykyään pitää käydä läpi jokainen kuvio lakimiesten kanssa. Kuitenkin se pätee yhä, että mitä kylvät, sitä niität, samoin se, että synnin palkka on kuolema.
Klimenko muistuttaa Paavalin todenneen, ettei usko ole vain tätä elämää vaan kristuksen valtakuntaa varten.
Marionin konsertissa esitettiin Reino Helismaan sanoittama kappale Aurinko laskee länteen.
– Vasta tässä iässä tajuan, mitä hän tarkoitti, 75 vuotta juuri täyttävä Klimenko tunnusti tilaisuudessa.
…ja silti lupasi vauhdin paranevan.
– Kuolema on vain portti tästä elämästä toiseen.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Rami Marjamäki
Viktor Klimenko
- Syntynyt vuonna 1942 Pyhäniemellä (nyk. Svetnavalka)
- Kasakkasuvun jäsen, 3 lapsen isä
- Saarnaaja ja laulaja
- Ensisingle vuonna 1963, menestys alkoi 1970 julkaistun venäjänkielisen Stenka Rasin -levyn myötä
- Julkaissut yli 40 albumia, joista kymmenen kultalevyä ja kaksi platinalevyä
- Esitti venäläistä upseeria vuonna 2008 kauhuelokuvassa Sauna. Rooli myös elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu (1969)
- Esiintynyt Elannon näyttämöllä, Imatran teatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa sekä dubannut elokuvia ja työskennellyt mainosalalla
- Elämästä on tekeillä tv-dokumentti Lajinsa viimeinen – Viktor Klimenko, joka on saanut Kirkon mediasäätiön tuotantotukea. Käsikirjoittaja on Rauno Westerlund.
Viktor Klimenko esittää Stenka Razinin YouTubella
Viktor Klimenko Arto Nybergin vieraana 2008
Kutsumuksena taide -haastattelu
Ennen konserttia on tarjolla puffetti kello 18-19. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €, tuotto lasten turvakotien hyväksi Pietarissa ja Baltiassa.