Noisen olkapäällä on käsi johon nainen on laittanut oman kätensä päälle, tekstinä kuvassa Euroopan unionin osarahoittama.

OSAAT- hanke

OSAAT– Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin -hanke lisää mielen hyvinvointia Tampereella.
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän toteuttamassa OSAAT-hankkeessa edistetään diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia ratkaisu- ja voimavarakeskeisin työmenetelmin. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat muun muassa usea paikallinen mielen hyvinvointia tukeva järjestö sekä Tampereen kaupunki.

Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen vertaisryhmä aikuisille 

Ryhmän tuen avulla voi löytää uudelleen voimavarasi, tunnistaa toiveesi ja ottaa askeleita kohti toiveittesi tulevaisuutta!
Ryhmä kokoontuu 10 kertaa 22. huhtikuuta alkaen. Toimintaan osallistuminen on maksutonta.

Ryhmän tuen avulla voi löytää uudelleen voimavarasi, tunnistaa toiveesi ja ottaa askeleita kohti toiveittesi tulevaisuutta!
Ryhmä kokoontuu 10 kertaa 22. huhtikuuta alkaen. Toimintaan osallistuminen on maksutonta.





Mahdollisuuksien matka — ratkaisu- ja voimavarakeskeinen vertaisryhmä on tarkoitettu 30–64 -vuotiaille ei työelämässä tai opiskelemassa oleville aikuiselle, jotka ovat kiinnostuneet voimavaroja tuottavasta, ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä hyödyntävästä ryhmätyöskentelystä.

Mahdollisuuksien matka — ratkaisu- ja voimavarakeskeinen vertaisryhmä on tarkoitettu 30–64 -vuotiaille ei työelämässä tai opiskelemassa oleville aikuiselle, jotka ovat kiinnostuneet voimavaroja tuottavasta, ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä hyödyntävästä ryhmätyöskentelystä.

Ryhmä kokoontuu 10 kertaa 14.1.26 alkaen. Toimintaan osallistuminen on maksutonta. Ryhmän tuen avulla voi löytää uudelleen voimavarasi, tunnistaa toiveesi ja ottaa askeleita kohti toiveittesi tulevaisuutta!

Mahdollisuuksien matka — ratkaisu- ja voimavarakeskeinen vertaisryhmä on tarkoitettu 30–64 -vuotiaille ei työelämässä tai opiskelemassa oleville aikuiselle, jotka ovat kiinnostuneet voimavaroja tuottavasta, ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä hyödyntävästä ryhmätyöskentelystä.

Tapaamisilla osallistuja pohtii ja työstää omia, esimerkiksi hyvinvointia vahvistavia tavoitteitaan. Tapaamisten yhteydessä syödään myös yhdessä lounasta.

Työskentely tapahtuu toisia kannustaen. Pienin askelin, turvallisessa seurassa ja ryhmän tuen avulla voi löytää uudelleen voimavarasi, tunnistaa toiveesi ja ottaa askeleita kohti toiveittesi tulevaisuutta!

Kenelle?

  • Asut Tampereella
  • Olet 30–64-vuotias
  • Et ole töissä tai opiskelemassa juuri nyt, mutta mielessäsi suuntaat jo työelämää tai opiskelua kohti

Aikataulut

  • Ryhmän kokoontumiset alkavat 14.1.26 ja päättyvät 18.3.2026.
  • Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 9.30-13 (sis. ruokailun) Linnainmaan seurakuntakeskuksella, Korpikodinkatu 2, 33580 Tampere.

Ryhmätoiminnan tavoitteet

  • Tunnistat omat vahvuutesi, selviytymiskeinosi ja mahdollisuutesi paremmin ja löydät uskoa omiin kykyihin ja tulevaisuuteen.
  • Löydät mahdollisuuksia edistää hyvinvointiasi ja elämäntilannettasi pienin askelin.
  • Saat ryhmän tuen ja kannustuksen. Voit jakaa kokemuksiasi sen verran kuin haluat.

Ryhmään mahtuu noin 10 henkilöä. Jos kiinnostuit, laita rohkeasti viestiä hanketyöntekijä Sanni Siirtolallesanni.siirtola@evl.fi, p. 040 486 4217. Ohjaajat tapaavat sinut ennen ryhmätoiminnan alkamista.




OSAAT – Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin on Euroopan unionin osarahoittama, Diakin ja Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhdessä toteuttama hanke, joka on käynnissä 1.5.2024–31.7.2026.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on hankkeen päätoteuttaja ja vastaa muun muassa koulutusten ja työpajojen järjestämisestä, hankkeen arvioinnista ja viestinnästä. 

Tampereen seurakuntayhtymän vastuulla on järjestää hankkeessa asiakkaiden yksilö- ja ryhmätoimintaa, jalkauttaa ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä menetelmiä sekä testata niiden toimivuutta.


Otamme vastaan uusia asiakkaita! Teemme ratkaisu- ja voimavarakeskeistä yksilötyötä Tampereella ja tarjoamme sen puitteissa tukea erilaisten elämäntilanteiden selvittämiseen.

Kenelle?
  • asut Tampereella
  • olet 30–64-vuotias
  • et käy töissä tai opiskele tällä hetkellä, mutta näet sen mahdolliseksi




Yhteydenotot


Yhteiskehittämisellä iloa arkeen

— Tärkeintä on tarjota henkilökohtaista matalan kynnyksen apua ja tukea sitä kaipaaville ihmisille, jotta he tunnistaisivat omat voimavaransa tavoitteellisen työskentelyn kautta. Lisäksi tarjoamme tukea ammattilaisille menetelmällisten työkalujen hyödyntämiseen työssä, täsmentää hankkeen projektipäällikkö Riina Viitala Diakista.

­— Hanke pilotoi yksilö- ja ryhmätoiminnassaan, miten ratkaisukeskeistä työtapaa voisi hyödyntää arjen diakoniatyössä. Tulemme kokoamaan kokemuksemme uudeksi toimintamalliksi, jotta ratkaisukeskeinen työtapa olisi käyttöönotettavissa muidenkin seurakuntien ja järjestöjen asiakastyössä, kertoo hanketyöntekijä Sanni Siirtola Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymästä.


Tavoitteena on pyrkiä myös syventämään alueellista yhteistyötä niiden toimijoiden kesken, jotka tekevät työtä saman asiakaskunnan kanssa. Diak tuo lisäksi yhteensovittavan johtamisen ja yhteiskehittämisen osaamista toimijoille.

Hankkeen toteuttajat olisivat tyytyväisiä, jos mahdollisimman moni ammattilainen olisi hankkeen päättyessä löytänyt ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työotteen hyödyt ja asiakkaat olisivat kokeneet sen vaikuttaneen myönteisesti heidän hyvinvointiinsa.



Osaat-hankeen tietosuojaseloste



Oletko kiinnostunut OSAAT-hankkeesta tai tarvitsetko tukea?
Jätä yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä.


Logo DIAK.
Logo Euroopan unionin osarahoittama.