1820-luvulla näkyivät ensimmäiset merkit heräävästä itsenäistymishalusta. Tamperelaiset alkoivat pyrkiä vapautumaan osallisuudestaan Messukylän kivikirkon ja pappilan rakennus- ja ylläpitokustannuksiin. Asiasta riideltiin ja mentiin senaattiin saakka, mutta senaatin päätös oli tamperelaisille kielteinen. Erimielisyyttä aiheutti myös se, että tamperelaiset joutuivat oman kaupunginsaarnaajansa palkan lisäksi osallistumaan Messukylän kirkkoherran palkkaukseen ns. pääsiäisrahoilla. Niitä maksoi jokainen ripillä käynyt kaupunkilainen.
Vuonna 1847, jolloin Messukylän kirkkoherran virka oli väliaikaisesti hoidettavana, kaupunkilaiset lähettivät Turun tuomiokapitulille anomuksen, että Josef Grönberg, joka oli 1838 valittu vakinaiseksi Tampereen kaupunginsaarnaajan virkaan, asetettaisiin Tampereen kirkkoherraksi. Tämä olisi merkinnyt kaupunkiseurakunnan itsenäistymistä. Anomusta perusteltiin sillä, että emäseurakunnan kirkkoherralla oli liiaksi töitä Messukylän ja Teiskon seurakuntien hoitamisessa. Messukylän kirkkoherra torjui tämän perustelun, ja esitys ajautui karille.
Tamperelaisten halu omaksi erilliseksi seurakunnaksi vain kasvoi. Eroamista emäseurakunnasta puuhattiin uudelleen vuonna 1853. Tamperelaiset saivat jälleen kerran kokea esityksensä raukeamisen. Seuraavakin anomus, joka lähetettiin tuomiokapitulille vuonna 1866, meni nurin. Tämä johtui pääasiassa siitä syystä, että osa kaupunkilaisista oli niin paljon eroamista vastaan, että tekivät valituksen.
Vastaavanlainen uusi aloite tehtiin 1869. Se ei enää kohdannut julkista vastustusta. Tuomiokapituli antoi puoltolauseen. Senaatti hyväksyi anomuksen ja päätti kesäkuun 13. päivänä 1870, että Tampereen kaupunkiseurakunnasta oli muodostettava erityinen, kirkkoherran ja kappalaisen hoidettava konsistorillinen toisen luokan kirkkoherrakunta. Päätökseen liittyi kuitenkin muutamia ehtoja, joiden tuli täyttyä, ennen kuin itse päätös saattoi toteutua. Ehdot olivat: Messukylän kirkkoherran ja Tampereen kaupunginsaarnaajan tuli olla virastaan eronneita ja Tampereelle tuli rakentaa uusi kirkko.
Kaksi ehdoista täyttyi kohtuullisessa ajassa. Kaupunginsaarnaajana toiminut Anders Oskar Törnudd siirtyi 1879 muualle ja sijaan perustettiin kappalaisen virka, jota pastori Karl Oskar Fontell tuli hoitamaan 1882. Toinen vaatimus, uuden kirkon rakentaminen, täyttyi lähes samanaikaisesti. Aleksanterin kirkko valmistui 1881 ja vihittiin käyttöön saman vuoden ensimmäisenä adventtina.
Senaatin päätökseen sisältynyt itsenäistymisehto, Messukylän kirkkoherran viran avoimeksitulo, ei toteutunut lyhyessä ajassa, vaan antoi odottaa itseään. Messukylän kirkkoherra, joksi 1861 oli siirtynyt kaupunginsaarnaaja Josef Grönberg, kuoli vasta 1903 lähestyessään 90 vuoden ikää. Itsenäistymistä odotellessaan tamperelaiset aluksi totesivat: Tampere pääsee itsenäiseksi, kun rovasti Grönberg kuolee. Vähitellen lausuma muuttui muotoon jos Grönberg kuolee.
Eroa Messukylästä tamperelaiset saivat odottaa kaikkiaan 34 vuotta. Josef Grönbergin kuolemaa seuranneen armovuoden päätyttyä toukokuun 1. päivänä 1904 Tampereen seurakunta itsenäistyi. Kaupungin väkiluku oli tuolloin jo yli 40 000. Messukylän emäseurakuntaan jäi noin 6 500 henkeä. Tampere vapautui nyt osallisuudestaan sekä Messukylän kirkkoherran palkkaukseen että Messukylän kirkon ja pappilan rakennuskustannuksiin. Seurakuntalaisten kannalta huomattavin muutos oli, että avioliittoon aikovien ei enää tarvinnut käydä hakemassa kuulutuskirjoja Messukylän pappilasta.
Tampereen ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Oulun tuomiorovasti Waldemar Wallin. Hän astui virkaan toukokuun 1. päivänä 1905 ja toimi seurakunnan esimiehenä kuolemaansa asti vuoteen 1925. Hänen loppuaikanaan 1923 Porvoon tuomiokapituli siirrettiin Tampereelle. Seurakunnan nimi muuttui nyt Tampereen tuomiokirkkoseurakunnaksi.
Tämä jaettiin jo 1926 kielellisesti kahteen seurakuntaan, suomalaiseen ja ruotsalaiseen. Alueellisella pohjalla jako toteutui vuoden 1953 alusta.
Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan jako 1953
Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan jakohanke oli ollut vireillä pitkään. Jo 1910 osa kirkkovaltuuston jäsenistä oli ehdottanut jakoa. Vuonna 1920 kirkkoneuvosto asetti valiokunnan valmistelemaan jakoasiaa. Valiokunta ei kuitenkaan pitänyt alueellista jakoa tarpeellisena.
Seurakunnan jakohanke lepäsi tämän jälkeen yli 20 vuotta. Asia oli esillä seuraavan kerran tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessa 28. helmikuuta 1945. Tuomiorovasti K. H. Seppälä esitti seurakunnan jakamisesta seuraavaa:
Kysymys Tampereen seurakunnan jakamisesta on usein ollut seurakuntalaisten mielenkiinnon kohteena. Usein on kirkkoneuvostossa vaihdettu asiasta mielipiteitä ja sanomalehdissä on asiaa kosketeltu. Jakokysymys sai kuitenkin perusteellisemman käsittelyn silloin, kun Tampereen kirkkoneuvosto marraskuun 18 pnä 1920 asetti valiokunnan harkitsemaan kysymystä. Tämä valiokunta esitti harkintansa tulokset mietinnössä, jossa valiokunta kuitenkin asiaa monipuolisesti perustellen ilmoitti tulleensa sille kannalle, että jakokysymys toistaiseksi muussa suhteessa saisi raueta paitsi että ruotsinkielistä väestöä varten perustettaisiin ruotsalainen seurakunta.
Tämän valiokunnan ehdotus hyväksyttiin kirkonkokouksessa ja niin jäi jakamattomaksi silloin jo melko suureksi kasvanut suomalainen seurakunta, jonka väkiluku v. 1923 oli n. 42.000 henkilöä.
Seurakunnan väkiluku on sen jälkeen huomattavasti kasvanut, niin että se viime vuoden lopulla oli kirkonkirjojen mukaan n. 65.000. Kun seurakunnan alueelle on lisäksi muodostunut ja muodostuu yhä uusia väkirikkaita asutuskeskuksia, sellaisia kuin Viinikka, Härmälä, Petsamo y.m., on selvää, että seurakunnan eri osat eivät saa osakseen sellaista tehokasta kirkollista hoitoa kuin nykyisissä oloissa olisi pidettävä kirkollisen elämän kannalta suotavana. Kun lisäksi uskonnolle ja kirkolliselle elämälle vieraantuminen yhä edelleen on hyvin huomattava ja kun saattaa tulla aikoja varsinkin näinä sodan jälkeisinä vuosina, jolloin siveellisessä elämässä tapahtuu taantumusta, olisi hyvin toivottavaa, että kirkon toiminta jo kansan siveellisen elämän kannaltakin katsottuna olisi mahdollisimman keskitettyä ja tehokasta.
Ryhtymättä tässä yhteydessä mihinkään yksityiskohtaisempien suuntaviivojen esittämiseen mahdollisten seurakuntien lukumäärään, rajoihin, kirkkoihin tai muihin seikkoihin nähden, pyydän esittää kirkkoneuvoston harkittavaksi pikemminkin vain asian periaatteellisen puolen, ja siinä tapauksessa että kirkkoneuvosto asettuisi periaatteessa myönteiselle kannalle asiaan nähden, ehdottaisin, että asian harkitsemista ja valmistelemista varten asetettaisiin valiokunta, johon myöskin kirkkohallintokunta valitsisi kirkkoneuvoston valiokunnan jäsenten lisäksi eräitä jäseniä.
Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvosto harkitsi perusteellisesti tuomiorovasti Seppälän tekemää ehdotusta ja totesi, että tuomiokirkkoseurakunnan jakoon on nyt aika ryhtyä. Maan väkirikkain seurakunta on syytä jakaa pienempiin seurakuntiin. Kirkkoneuvosto asetti jakokomitean ja valitsi siihen seuraavat henkilöt: tuomiorovasti K. H. Seppälä, varastonhoitaja Kristian Anjala, apteekkari Valdemar Dunder, pastori Yrjö Hirvonen, pastori Kalervo Korpinen, varatuomari J. N. Lehtinen, notaari Martti Lehtosalo, isännöitsijä Mikko Parkkinen, ylikonstaapeli K. A. J. Lehtonen ja toimittaja Uuno Sinisalo. Kirkkohallintokunta täydensi komiteaa kolmella jäsenellä: varatuomari Julius Koskinen, arkkitehti Bertel Strömmer ja isännöitsijä Erkki Sammalkivi. Viimeksi mainittu oli aluksi komitean sihteeri, sittemmin pastori Paavo Lehtinen. Puheenjohtajana toimi tuomiorovasti K.H. Seppälä Julius Koskisen erottua.
5.5.1950 päivätyssä mietinnössä jakokomitea ehdotti tuomiokirkkoseurakunnan jakamista neljään seurakuntaan: Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen Tammerkosken seurakunta, Tampereen Härmälän seurakunta ja Tampereen Hatanpään seurakunta. Tuomiokirkkoseurakunnan aluetta olisi Tammerkosken itäpuolinen alue Messukylän seurakunnan rajaan asti. Tammerkosken seurakunta sijoittuisi kosken länsipuolelle ja ulottuisi Harjun seurakunnan rajaan asti. Härmälän seurakunta käsittäisi Vihinojan, Messukylän, Lempäälän, Pirkkalan ja Pyhäjärven rajoittaman alueen sekä Härmälän saaren. Hatanpään seurakunta muodostuisi Viinikan kirkon ympärille.
Kirkkohallintokunta antoi mietinnöstä lausunnon, jossa ehdotettiin myös jakoa neljään seurakuntaan, osittain toisin rajoin kuin mitä jakokomitea oli esittänyt. Kirkkohallintokunta ehdotti, että tuomiokirkkoseurakunnan länsiosasta muodostetaan jakokomitean esittämää pienempi seurakunta, Näsin seurakunta. Se syntyisi Harjun seurakunnan rajan ja Hämeenpuiston väliselle alueelle.
Hämeenpuistosta itään Messukylän seurakunnan rajalle muodostuisi tuomiokirkkoseurakunta, jonka väkiluku 1.1.1950 toimitetun henkikirjoituksen mukaan oli 40 860 henkeä. Kirkkohallintokunta katsoi, että alue jää suhteettoman suureksi, mutta että sen jakaminen olisi kuitenkin siirrettävä tuonnemmaksi koska vasta uusien kaupunginosien pitemmälle kehittyneen rakentamisen jälkeen voidaan nähdä, mitenkä jako olisi tarkoituksenmukaisimmalla tavalla toteutettavissa. Jaon siirtämistä tältä osalta puolustaa sekin, että uusien seurakuntien aiheuttamia lisäkustannuksia olisi syytä rajoittaa.
Kirkkovaltuuston valmisteluvaliokunta antoi jakokysymyksessä oman lausuntonsa. Siinä todetaan:
Valmisteluvaliokunta päätti jakokysymyksessä yhtyä kirkkohallintokunnan ehdotukseen muuten paitsi, että valiokunta esittää Hämeenpuiston ja Messukylän seurakunnan rajan välisestä alueesta, joka kirkkohallintokunnan ehdottamana yhtenä seurakuntana jäisi suhteettoman suureksi, muodostettavaksi kaksi seurakuntaa, välirajana rautatie Naistenlahdesta Vihinojalle.
Näin ollen muodostuisi nykyisestä tuomiokirkkoseurakunnasta kaikkiaan viisi seurakuntaa. Hämeenpuiston ja rautatien välisen alueen, joka tulisi olemaan tuomiokirkkoseurakunta, asukasmäärä oli 1.1.1950 toimitetun henkikirjoituksen mukaan 17.986 henkeä. Rautatien ja Messukylän seurakunnan rajan välinen alue, jonka väkiluku 1.1.1950 toimitetun henkikirjoituksen mukaan oli 22.874 henkeä, muodostaisi seurakunnan, jonka nimeksi ehdotetaan Tampereen Kalevan seurakunta.
Kirkkoa ei Kalevan seurakunnan alueella tosin ole, mutta voi se valmisteluvaliokunnan käsityksen mukaan vuorottelemalla tuomiokirkkoseurakunnan kanssa käyttää Tuomiokirkkoa siksi kunnes sen omalle alueelle saadaan rakennetuksi oma kirkko. Hartaushetkiin, rippikouluihin ja vapaaseen seurakuntatyöhön on käytettävänä Tammelan seurakuntatalo.
Ehdotetun Näsin seurakunta-nimen tilalle valmisteluvaliokunta on yksimielisesti päättänyt esittää Pyynikin seurakunta-nimeä ja ehdotetun Hatanpään seurakunta-nimen tilalle äänestyksen jälkeen Viinikan seurakunta-nimeä.
Kirkkovaltuuston kokouksessa 13.3.1951 käsittelyn pohjana oli valmisteluvaliokunnan lausunto. 43 äänesti viiden seurakunnan puolesta, 3 äänesti vastaan.
Valtioneuvosto vahvisti kirkkovaltuuston päätöksen 27. syyskuuta 1951. Päätös tuli voimaan 1.1.1953. Tampereen tuomiokirkkoseurakunnasta muodostettiin viisi eri seurakuntaa:
- Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, pinta-ala 2,40 km², väkiluku 19 942 henkeä
- Tampereen Pyynikin seurakunta, 2,79 km², 13 053 henkeä
- Tampereen Kalevan seurakunta, 8,12 km², 23 206 henkeä
- Tampereen Viinikan seurakunta, 3,26 km², 8 347 henkeä
- Tampereen Härmälän seurakunta, 8,83 km², 5 417 henkeä
Alueellinen kasvu
Tampereen kaupungin nopea kehitys ja samalla voimakas väkiluvun kasvu olivat pakottaneet kaupungin myös alueelliseen kasvuun. Toinen toistaan suurempia alueita liitettiin Tampereen kaupunkiin. Nämä alueet liittyivät samanaikaisesti myös seurakunnallisesti Tampereen yhteyteen. Näin muodostui 1937 Harjun seurakunta länsipuolelta Tampereeseen liitetyistä alueista. Messukylän kunta liitettiin Tampereeseen 1947, mutta seurakunta palasi vuotta myöhemmin Tampereen yhteyteen. Hervanta erotettiin Messukylästä omaksi seurakunnaksi vuoden 1980 alusta. Aitolahti liittyi 1966 kunnallisesti Tampereeseen. Samanaikaisesti se tuli myös Tampereen seurakuntayhteyteen. Sama tapahtui Teiskon osalta 1972.
Seurakuntauudistus 2014: viiden seurakunnan yhtymä
Tampereen seurakuntakokonaisuuden muodostivat siis 11 seurakuntaa 7.1.2014 asti. Tuolloin astui voimaan kirkkohallituksen päätös viiden seurakunnan rakenteesta Tampereella. Aitolahden, Teiskon ja Messukylän seurakunnat yhdistyivät uudeksi Messukylän seurakunnaksi, Hervannan, Härmälän ja Viinikan seurakunnista muodostettiin uusi Eteläinen seurakunta ja kaupungin keskustan ympärille koottiin uusi Tuomiokirkkoseurakunta, johon kuuluvat entiset Kalevan seurakunta, Pyynikin seurakunta ja Tuomiokirkkoseurakunta. Harjun seurakunta ja Tampereen ruotsalainen seurakunta säilyivät ennallaan.
Seurakunnat ovat täydellisessä yhteistaloudessa. Seurakuntayhtymän perussääntö on hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.6.2014.
23.5.2002 Paula Munne-Ojala
Päivitetty 30.1.2015