2000–2010

2000

Vuotta vietettiin riemuvuotena.
Seurakuntakoti Katariina valmistui.

2001

Aitolahden kirkko valmistui, arkkitehti- ja sisustussuunnittelu: Arkkitehtitoimisto KSOY.
Iidesrannan seurakuntakoti ostettiin.
Pyhäinpäiväksi Messukylän hautausmaalle valmistui muualle haudattujen muistelupaikka. Kivi on 1800-luvun hautakivi, joka hiottiin uudelleen käyttöön.

2002

Vatialan hautausmaa ja Kalevankangas saivat muistolehdon.

2003

Pyynikin seurakunnan 50-vuotisjuhlassa julkistettiin rovasti Erkki Malkavaaran kirjoittama historiikki Pyynikin helmi.
Levonmäen seurakuntakoti valmistui.
Aitolahden hautausmaan laajennusosa vihittiin käyttöön.

2004

Seurakunnat muuttivat kesäkuussa Satakunnankadulta Seurakuntien taloon Näsilinnankadulle.
Perheneuvonta täytti 60 vuotta.
Olli Hallikainen valittiin tuomiorovastiksi.

2005

Lähdekappeli valmistui Seurakuntien talolle.
Tuomiokirkon ja Viinikan kirkon peruskorjaukset alkoivat.

2006

Viinikan kirkon peruskorjaus saatiin päätökseen.
Kalevan kirkko juhli 40-vuotispäiviään.
Epilän toimintakeskus täytti 50 vuotta.
Messukylän uurnahautausmaa vihittiin käyttöön syyskuussa.

2007

Tampereen tuomiokirkko täytti 100 vuotta 19. päivänä toukokuuta.
Syntisen kaunis ja pyhä -juhlakirja,sata vuotta Tampereen tuomiokirkon elämää, julkaistiin; kirjoittajat Olli Helen, Rakel Kallio, Raimo Seppälä ja Voitto Silfverhuth.
Vihan päivät 1918 -draama esitettiin Tuomiokirkossa, käsikirjoittaja Tytti Issakainen ja ohjaaja Kari Hakala.
Harjun seurakunta täytti 70 vuotta.
Viinikan kirkko vietti 50-vuotispäiviään.

2008

Aleksanterin kirkon krypta valmistui.
Finlaysonin kirkon peruskorjaus lisärakennuksineen saatiin päätökseen.
Tampereen ensimmäisen kirkkoherran Waldemar Wallin (1847-1925) muotokuva paljastettiin.
Pyhäkoulutyön 120-vuotisjuhlia vietettiin mikkelinpäivänä Tuomiokirkossa.
Yhteinen nuorisotyö täytti 40 vuotta.
Dementiapäiväkoti juhli 20-vuotistaivaltaan.
Näkövammaisten Myötätuuli täytti 10 vuotta.

2009

Ikonimaalari Aune Koppanen lahjoitti 19 ikonia. Ikonit sijoitettiin pysyvästi Aleksanterin kirkon kryptaan.
Tampereella oli Valtakunnalliset lähetysjuhlat, teemana ”Uudet jaot”.
Hervannan seurakunta avasi Café Olohuoneen kauppakeskus Duossa, keskellä Hervantaa.
Mummon Kammari täytti 20 vuotta.
Yhteiskunnallinen työ ja Lempäälän seurakunta avasivat kauppakeskus Ideaparkkiin kappelin.
Olli Lehtipuu kirjoitti historiikin Mäntyniemen ja Torpan vuosikymmenistä ”Torppa, kesäkodista kurssikeskukseksi 1948-2009”.
Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän rakenteen muutostarpeet tulivat esille seurakuntien strategiaprosessin aikana. Ensimmäiset aloitteet seurakuntarakenteen muuttamisesta tehtiin syksyllä 2009.

2010

Hervannan seurakunnan 30-vuotisjuhlassa julkistettiin FT Anne Seppäsen kirjoittama juhlakirja ”Sen kaupungin parhaaksi”.
Yhteisen lapsityön nimi muutettiin seurakuntien varhaiskasvatukseksi.
Tampereen seurakuntien ensimmäinen Hääyö Finlaysonin kirkossa.
Tampereen seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden lopussa 149 989 henkilöä.