Uutiset 2019

22.1.2019 15.30

Lähde kristillisen meditaation polulle

Löytyykö kristillisen mystiikan ja mietiskelyn perinteestä tapoja läsnäoloon, itsensä kohtaamiseen ja Jumalan ihmettelyyn? Kristillisen meditaation polku mahdollistaa kevään aikana kerran kuussa tutustumisen erilaisiin meditaation tapoihin.

Kolmea naista esittävän ikonin edessä palaa kolme tuohusta.
– Meitä oli joukko seurakuntalaisia ja työntekijöitä, jotka tunnistimme yhteisen tarpeen ja henkisen etsijän kaipauksen, kertoo Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen polun synnystä.

Teemoina meditaation polulla  ovat hiljainen rukouslaulu, hengitysmeditaatio, sydämen rukous, raamattumeditaatio, keskeistävä rukous, kuvameditaatio ja kontemplatiivinen rukous.

– Hiljaisen rukouslaulun polulla yhteinen ääni ja pienet rukouslaulut kannattelevat kokonaisvaltaiseen läsnäoloon, avaa Aija-Leena Ranta, kokenut rukouslaulun ohjaaja.

Laura Tuhkanen-Jukkolan ohjaamassa mietiskelyssä on lupa levätä. Kirkkotilasta voi etsiä sopivan paikan ja tavan olla raamatuntekstin kanssa. Joka kerralla voi valita yhden kolmesta erilaisesta mietiskelyn tavasta.

– Voisiko rukous olla yksinkertaista ja kehollista, kokonaisvaltaista itsensä koostamista, mutta myös Jumalan läsnäolon ihmettelyä maailmassa? Hienoa, jos kukin voisi löytää itselleen oman polun, sopivan tavan olla päivittäin Jumalan kasvojen edessä, toteaa Marita Marintaus.

Illan kulku

  • klo 18           yhteinen orientaatio
  • 18.15            osallistujat jakautuvat kiinnostuksen mukaan eri meditaatiovaihtoehtoihin
  • 19.05            yhteisen oppimisen rakentamista
  • 19.30            lopetus
Kristillisen meditaation polku 23.1., 20.2., 20.3., 24.4. ja 29.5. klo 18-19.30 Aleksanterin kirkossa.

 Lisätietoja ja iltohen teemat: pyhiinvaellustampere.fi

 

kirkonpenkissä-kuva: kuvaaja: Sanna Krook

mietiskely lattialla: kuvaaja: Tuomas Koskialho


Palaa otsikoihin