Uutiset 2019

12.8.2019 16.00

Virkeät Ikämiehet starttaavat toimintansa elokuussa

Virkeiden Ikämiesten syksyn ryhmät alkavat jälleen elokuussa, ja ilmoittautuminen on meneillään. Ryhmiä on Pappilanpuiston ja Pohjolan palvelukeskuksissa sekä Peurankallion lähitorilla.

Kaksi miestä ja keskellä nainen kulkevat kävelytietä. Nainen ja toinen mies sauvakävelevät ja toinen mies potkii potku-rollaattorilla.
Virkeiden ikämiesten sauvakävelyretken kohde on Kämmenniemen uimaranta. Kuvassa Pekka Korpela (vas.), Heli Virtanen ja Matti Keskinen. Kuva: Juha-Pekka Aaltonen
Virkeillä ikämiehillä on vahva ote elämään. Kämmenniemen Kotilinnan kerhohuoneelle kokoontuneet Virkeät Ikämiehet -ryhmän miehet valmistelevat eväitä päivän sauvakävelyretkeä varten.

Porukan vetäjien, ravitsemusterapeutti Heli Virtasen ja fysioterapeutti Irina Kukkamäen, ohjauksessa he ovat tehneet voileipiä, puolukka-banaani -smoothieita ja ottaneet haltuun oikeaoppisen sauvakävelytekniikan. Ikääntyville miehille suunnatun ryhmän tavoitteena on pitää peruskuntoa yllä. Osallistuminen on maksutonta.

– Syitä Virkeisiin Ikämiehiin osallistumiseen on monia. Jo pelkkä osallistuminen sitouttaa liikkumaan säännöllisesti ja terveellisemmin. Olen onnistunut jopa pudottamaan painoani kuusi kiloa, ja kun liikuntaa harrastetaan yhdessä, ei motivaatiossa tapahdu notkahduksia, iloitsee Matti Keskinen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään laihdutuskurssi.

– Painon lasku voi joidenkin tapauksessa olla kohdallaan terveydellisistä syistä, mutta paino ei kuitenkaan saisi pudota liian nopeasti. Ryhmän perustavoitteena on turvata riittävä ja monipuolinen ravitsemus, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Nämä ovat yksilöllisiä asioita, ja ne mietitään yhdessä, kertoo projektista vastaava Virtanen.

Tunnelma kerhohuoneella on rento ja miehet vitsailevat vapautuneesti.

– Elämänlaadun ja toimintakyvyn parantamisen lisäksi moni on löytänyt ryhmästä juttuseuraa – se on tärkeää henkiselle hyvinvoinnille, kertoo Keskinen.

Virkeiden Ikämiesten syksyn ryhmät alkavat jälleen elokuussa, ja ilmoittautuminen on meneillään. Ryhmiä on Pappilanpuiston ja Pohjolan palvelukeskuksissa sekä Peurankallion lähitorilla.

Virkeät Ikämiehet -hanke järjestää myös yhteistyössä Messukylän seurakunnan kanssa 18. syyskuuta alkaen kurssin puolisonsa menettäneille miehille AitO-keskuksessa Aitolahdessa. Hanke on osa valtakunnallista Elämänote -ohjelmaa ja sen toteutuksesta vastaavat Nääsville ry ja Pirkanmaan Martat ry.

Janne Aejmelaeus

Toimintastartit:

Puolisonsa menettäneiden kurssi:


Palaa otsikoihin