Uutiset 2020

22.12.2020 13.03

Joulurauhan julistus salaisesta paikasta

Joulurauha julistetaan Tampereella tänäkin vuonna. Tehtävän hoitavat yhdessä Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly ja tuomiorovasti Olli Hallikainen Tampereen seurakunnista.


– Tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi ei järjestetä yleisötapahtumaa, mutta joulurauha julistetaan sitäkin näyttävämmin, lupaa tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Hallikainen ei paljasta paikkaa, mutta kertoo, että joutuu itse voittamaan pelkonsa sinne päästäkseen. Joulurauha julistetaan jouluaattona kello 11.00 ja sen voi kuunnella omalta kotisohvalta. Julistus nähdään Aamulehden verkkosivuilla osoitteessa aamulehti.fi.

- Olemme eläneet täysin poikkeuksellista koronapandemian aikaa, joka on vaikuttanut myös meidän jokapäiväiseen arkeemme. Paikkaa tärkeämpi on tietenkin itse joulurauhanjulistuksen sanoma: rauhan edistäminen, hyvän tahdon ja sovinnollisen elämän menon huomioiminen. Toivotan kaikille hyvää joulua ja leppoisaa vuodenvaihdetta sekä turvallista yhdessäoloa läheisten kanssa, summaa Tampereen pormestari Lauri Lyly.


Palaa otsikoihin