Uutiset 2020

3.6.2020 15.00

Jumalanpalveluksiin laadittiin turvallisuusohjeet

Turvavälit ja käsihygienia huomioidaan jumalanpalveluksissa. Tampereella jumalanpalveluksiin voi osallistua jälleen kirkoissa 7.6. alkaen.

Punainen matto johtaa penkkirivien välistä remontoidun Pispalan kirkon alttarille.
Koronavirusepidemian vuoksi kirkollisissa toimituksissa ja jumalanpalveluksissa noudatetaan toistaiseksi kirkollisia tilaisuuksia varten laadittuja turvallisuusohjeita. Kokoontumisrajoitukset muuttuivat 1.6.2020, joten jumalanpalveluksiin osallistuminen kirkoissa on jälleen mahdollista.

Jumalanpalveluksiin osallistutaan vain terveenä. Koronaviruksen aiheuttaman sairauden riskiryhmiin kuuluville suositellaan yhä palveluksiin osallistumista etäyhteyksillä verkossa tai seuraamalla radion tai television lähetyksiä. Tampereen seurakunnissa videoitujen jumalanpalveluksien lähetyksiä jatketaan edelleen myös kesällä.

Tampereen seurakunnille jumalanpalveluksiin laaditussa turvallisuusohjeessa on huomioitu piispojen ohjeistukset, Suomen hallituksen linjaamat henkilömääriä ja turvavälejä koskevat rajoitukset, sekä terveysviranomaisten antamat hygieniaohjeet.

Vahtimestarit opastavat kirkkoon saapuvia

Turvallisuusohjeiden mukaan vahtimestarit opastavat kirkkojen ovilla seurakuntalaisia kirkkoon saapumisessa. Samalla vahtimestarit valvovat, että kirkkotilaan ei tule ohjeistettua määrää enempää seurakuntalaisia. 

Seurakuntalaiset saapuvat kirkkoon niin, että turvavälit säilytetään. Perhekunnat voivat saapua yhdessä.

Kirkkojen ovilla on desinfiointipisteet, ja seurakuntalaisia opastetaan desinfioimaan kätensä. Virsikirjojen käyttöä pyritään välttämään. Ohjeistuksessa suositellaan oman virsikirjan tai nettivirsikirjan käyttöä omasta kännykästä.  

Kirkkosalin penkkeihin on merkitty istumapaikat. Saman perheen jäsenet voivat istua yhdessä, mutta muihin kirkkovieraisiin turvaväli on vähintään 1,5 metriä. Merkittyjä paikkoja on niin monta kuin kirkkoon voidaan ottaa seurakuntalaisia. 

Osa jumalanpalveluksista videoidaan, jotta ne voidaan lähettää etäyhteyksien välityksellä jumalanpalveluksia seuraaville. Alueet, jotka näkyvät kuvauksessa, on kirkoissa merkitty.

Jumalanpalveluksen jälkeen poistuminen kirkkotilasta aloitetaan takana olevista penkeistä, ja tästä kerrotaan messun päättyessä. Turvavälit huomioidaan myös poistuessa.

Kolehti kerätään ovilla messusta poistuttaessa.

Ehtoollisissa tarkat hygieniaohjeet


Jumalanpalveluksia toimittava henkilökunta huolehtii käsihygieniasta tarkkojen ohjeiden mukaan. Erityisen tärkeää hygienia on ehtoollista jaettaessa. 

Seurakuntalaiset tulevat ehtoollispöytään yksitellen tai perhekunnittain, nauttivat sakramentin ja poistuvat siten, ettei synny ruuhkaa. Turvavälit tulee säilyttää. 

Seurakuntalaiset saapuvat ehtoolliselle, jos mahdollista, keskikäytävää pitkin väljässä jonossa. Kirkkosalin etuosassa on pikaripöytä, josta seurakuntalainen ottaa pikarin.

Ehtoollisleipä jaetaan tavanomaiseen tapaan käteen ojentamalla. Viiniä jaettaessa jakaja kaataa viinin ehtoollisvieraan kädessä olevaan pikariin.  Leivän ja viinin jakamisessa vältetään käsikosketusta jakajan ja ehtoollisvieraan välillä. 

Ehtoollinen jaetaan hiljaisuudessa. Jakosanat on luettu jo aluksi alttarilta: Kristuksen ruumis ja veri sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. 

Leivän ja viinin saatuaan seurakuntalainen jättää pikarin erilliselle pöydälle ja kulkee, jos mahdollista, sivukäytäviä pitkin takaisin paikalleen.

Laulaminen huomioitu ohjeissa

Ohjeiden mukaan jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa tilaisuuksissa virsien lukumäärää ja kestoa harkitaan tarkoin ennen tilaisuuksia. Muu musiikki voi olla kuunneltavaa. Kuorolaulua sisätiloissa on syytä välttää, kunnes tartuntatilanne on sellainen, että tarvetta erityiseen varovaisuuteen ei ole. 

Turvavälit ovat tarpeen silloinkin, kun tilaisuuksia pidetään ulkona. Ulkotiloissa myös kuorot voivat laulaa pienillä kokoonpanoilla turvavälit huomioiden. 

Konfirmaatiomessuihin väljä aikataulu


Ohjeiden mukaan konfirmaatiomessuissa olisi suotavaa pitää riittävän väljä aikataulu, jos messuja porrastetaan. Kirkkotilaan saapumisessa ja poistumisessa voidaan näin huolehtia paremmin riittävistä turvaväleistä, ja kirkkosali ehditään tilaisuuksien välissä tuulettaa ja siistiä. 

Nuori voi halutessaan olla konfirmaatiossa ilman albaa.




Palaa otsikoihin