Tuomiokirkon 10.5. jumalanpalvelus kuunneltavissa

Jumalanpalvelus Tampereen tuomiokirkossa sunnuntaina 10.5. on nyt kuultavissa SoundCloud-palvelussa. Liturgina pastori Sami Uusi-Rauva, saarnaajana pastori Mervi Äyräväinen, musiikkista vastaavat urkuri Riikka Viljakainen ja kanttori Tuomas Laatu.

Saarna 10.5.2020 Tampereen Tuomiokirkko/Mervi Äyräväinen


Joh. 17: 6-10  
 
Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”
 
 Viime vuosina ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuminen on ollut arkipäivää. Monenlaisia raja-aitoja on kaadettu. Vapaus on pyörittänyt taloutta ja se on tehnyt meistä avarakatseisia, kansainvälisiä ihmisiä. 

Identiteetti ei ole enää sidottu vain synnyinmaahan ja sen kulttuuriin. Elämän olosuhteiden muuttumisen myötä on myös tavallista, että ihmiset hakevat uuden maan kansalaisuutta.  Uutta kansalaisuutta hakevat joutuvat läpikäymään monitahoisen oikeudellisen prosessin.  Lainkohtien tulee täyttyä, jotta kansalaisuus myönnetään. Tämä kuulostaa järkeen käyvältä. 

Mutta miltä kuulostaa,  kun kristitityistä sanotaan jo lähtökohtaisesti, että me olemme kahden maan kansalaisia:  tämän näkyvän ja  vielä näkymättömän,  taivaankansalaisia?  Mitä taivaan kansalaisuus on, miten sen voi saada,  voiko sitä hakea? Vastauksia ei löydykään lain puolelta. Se on armopuhetta, yht’äkkiä kuullen,  outoa.

Ja silti se on kristinuskon ydintä, saada olla taivaan kansalainen. Kristittyinä elämme täysillä tässä ajassa, ja odottamme pääsevämme tämän ajan jälkeen taivaan kansalaisina uuteen kotimaahan. 

Kumpikaan niistä ei sulje toistaan pois. Elämme yhdessä toistemme kanssa ja rinnalla, emme tähyile vain siihen tulevaan valtakuntaan. Toki on myös heitä, jotka ajattelevat, että kun tämä maanpäällinen elämä päättyy, kaikki muukin päättyy.  Että se on sitten siinä. 

Taivaan kansalainen ajattelee, että kaikki ei ole siinä. Oikeastaan kaikki alkaa siitä.  

Meillä on toivo iankaikkisesta elämästä taivaan kodissa. Jeesus sanoo (Joh.16), että siellä on monta huonetta, ja hän menee edeltä valmistamaan meille sijaa. Stten hän  tulee takaisin ja noutaa meidät luokseen, että saisimme olla hänen kanssaan. 

Tästä lupauksesta  kertoo päivän evankeliumikin, joka on osa Jeesuksen jäähyväisrukouksesta. Jeesus keskustelee Taivaallisen Isänsä kanssa ennen kiinniottoaan Getsemanessa. Rukous alkaa sillä, että Jeesus nostaa katseensa kohti taivasta ja sanoo, että  hetki on nyt tullut.

Jeesus tietää maanpäällisen aikansa olevan lopuillaan. Rukouksessa Jeesus tekee tilinpäätöstä elämästään ja tehtävästään maan päällä.  

Jeesus toteaa, että kaikki on nyt puhuttu, mitä Jumala on hänelle puhuttavaksi antanut. Hän tuli maailmaan Jumalan lähettämänä, syntyi ihmiseksi, ihmisten keskelle. Hän tuli maailmaan kertomaan Jumalan rakkaudesta , pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta. Hän lupaa rukoilla heidän puolestaan,  jotka Jumala on uskonut hänelle ja jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan. 

Me kaikki olemme Jumalan omia, me kuulumme hänelle, siksi Jeesus lupaa rukoilla meidänkin puolestamme.

Taivaan kansalaisuus tulee armosta, ei laista. Olemme osallisia Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kristillinen kaste on portti tähän osallisuuteen, taivaan kansalaisuuteen, joka ristinmerkillä vahvistetaan niin kasteessa kuin hautaan siunaamisessa.  Risti on toivon merkki. 

Kastettuina kuulumme maailman laajuiseen Jumalan perheeseen. Jumalan perheväkenä jaamme myös yhteisen uskon aterian, ehtoollisen. Se yhdistää meidät toinen toisiimme ja aikaisempiin sukupolviin. Leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri, meidän puolestamme annettu ja vuodatettu.

Taivaan kansalaisuus kattaa koko elämämme. Se kantaa syntymästä kuolemaan. Se kantaa meitä kuoleman jälkeenkin siihen saakka, kun Kristus tulee takaisin. Jumalan rakkaus voittaa kuolemankin. 

Sitä rakkautta todistaa äiti-Maria Jeesuksen ristin juurella. Siellä on myös toivo. Tamperelaisrunoilija Lauri Viidan Alfhild -runon ensisäkeessä kuulemme tuon saman toivon:

”Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.  ”

Äidit ovat toivon tuojia. Vanhempien rakkaudessa lapsiaan kohtaan on jotakin perustavaa laatua olevaa hyväksyntää. Se heijastaa samaa alkua kuin Jumalan anteeksiantava, ehdoton rakkaus ihmislapsiaan kohtaan. 

Tänään on Äitienpäivä. Me onnittelemme äitejä, kiitämme heistä,  kiitämme, elämästä. Kiitämme toivosta kanttorimme Tuomas Laadun laulun ”Muistan sinua Äiti” sanoin ja sävelin. 

Olkoon maailman meno mitä tahansa pelottavaa, rajatonta tai rajoja täynnä, Jumalan rakkaus on keskellämme. Se on tullut todeksi siinä, kun Jumala antoi ainoan Poikansa syntiemme sovitukseksi.  Jeesus lupasi, että hän lähettää meille Puolustajan ja Rohkaisijan sen jälkeen, kun hän itse olisi poissa.  Hän ei jättänyt meitä yksin. Hän elää ja toimii Pyhän Henkensä kautta seurakuntansa keskellä tänä päivänäkin.

Tätä kaikkea on taivaan kansalaisuus. Lahjaksi saatua. Kristittyinä meillä on Sana ja sakramentit. Meillä on Puolustaja taivaasta ja asuinmaaasta tai kansalaisuudesta riippumatta yhteinen rukouksen kieli.  Tämän maailman hädän keskellä tuo suurta lohtua se, että sydämessämme meillä on taivaan kansalaisuus ja toivo – sen välittäminen eteenpäin on meidän  tehtävämme.

Palaa otsikoihin