Tuomiokirkon 3.5. jumalanpalvelus kuunneltavissa

Joh. 17: 11-17

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.    Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

IKÄVÄ

Se on sana, joka on kuvastanut koko tätä poikkeustilaa, jossa me olemme eläneet. Toki myös ikävä synonyymina jollekin pahalle ja huonolle, mutta vielä enemmän ikävä synonyymina kaipuulle. Minulla on ollut suunnaton ikävä. On ikävä läheisiä ihmisiä. On ikävä vanhempiani ja ystäviäni. Vaikka heidät tavoittaa puheluilla ja videopuheluilla, ei heitä voi tavata fyysisesti. On ikävä halauksia ja vierekkäin istumista. Yhdessä jaettua hiljaisuutta. On ikävä pienen poikani riemua, kun hän pääsee isovanhempiensa syliin. On ikävä sitä hellyyttä ja rakkautta, joka isovanhempien silmistä loistaa, kun he saavat olla yhdessä lapsenlapsensa kanssa.

Minulla on myös suunnaton ikävä jumalanpalveluksia. Vaikka tässä juuri sellaista vietämmekin ja Luojalle kiitos se on edes näin mahdollista, niin minulla on ikävä seurakuntaa. Kirkko kaikuu tyhjyyttään ilman teitä ja yritänkin kuvitella teidät sieltä ruudun takaa näihin penkkeihin istumaan. Kuvitella meidät istumaan yhdessä messun jälkeen kirkkokahveille ja vaihtamaan ajatuksia ilosta, onnesta ja surusta. Ajatuksia elämästä.

Minulla on myös ikävä ehtoollista. Yhteistä ateriaa, joka yhdistää meidät toinen toisiimme ja joka yhdistää meidät Jumalaan. Konkreettista ja käsin tunnusteltavaa yhteyttä.

Uskon, että moni meistä voi samaistua ikävän tunteeseen, vaikka ikävöinnin kohteet ovatkin jokaisella erilaisia.

Ikävä on myös sana, joka kuvastaa kristityn elämää. Pyhän aiheeksikin on määritelty Jumalan kansan koti-ikävä. Kristityistä puhutaan kahden maan kansalaisina. Meillä on koti täällä maan päällä, mutta meillä on koti myös taivaassa. Kun puhumme kristityn koti-ikävästä, jota voi kutsua myös taivaskaipuuksi, mieleen voi nousta ajatus siitä, että kaipaa taivaaseen, kaipaa pois tästä elämästä. Tai vastaavasti elää “sitkun” elämää ja odottaa, että kerran kaikki on paremmin, kunhan täältä vaan pääsee taivaaseen. Unohtaa sen, että elämä on nyt. 

Taivaskaipuussa ei ehkä kuitenkaan ole kyse siitä, että kaipaisi taivaaseen niin, ettei haluaisi elää täällä maan päällä vaan siinä on kyse siitä, että haluaisi elää niin, että taivasten valtakunta olisi jo keskuudessamme maan päällä. On kaipuu iloon, onneen, läsnäoloon ja pyhyyteen.

Päivän evankeliumina kuulimme Jeesuksen jäähyväisrukouksen ja siinä Jeesus sanoo: "He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu". Se ei tarkoita sitä, ettemmekö me kristittyinä olisi osa tätä maailmaa ja osallisia tästä maailmasta. Se tarkoittaa sitä, että meidän tehtävämme on yrittää tehdä tästä maailmasta enemmän toisen kotimaamme kaltainen. Meidän tehtävänämme on auttaa taivasten valtakuntaa murtautumaan keskuuteemme pala palalta.

Ja se tapahtuu nimenomaan olemalla osa tätä maailmaa. Olemalla siellä, missä elämä maistuu, tuntuu ja haisee. Olemalla siellä, missä emme välttämättä haluaisi olla. Olemalla siellä, missä kaikkein eniten tarvitaan. Osana tätä maailmaa ja rohkeina myös pyytämään apua silloin, kun omat voimat eivät enää riitä. Ei ole olemassa jakoa me ja nuo toiset. On olemassa vain me. On olemassa vain yksi Jumalan kansa, johon me kaikki luotuina kuulumme. Jeesus itse rukoilee evankeliumissa: jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.

Nykyisessä tilanteessa keinomme avunantoon ovat rajoittuneet ja voimavaramme rajalliset. Kaikki auttamisen keinot eivät kuitenkaan ole loppuneet. Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut todella paljon. Tamperelaiset tarttuivatkin uskomattomalla tarmolla toimeen, kun keräys ruokakasseja varten aloitettiin. Tavoitesumma saavutettiin alle vuorokaudessa ja ihmiset lahjoittavat edelleen. Nykyisessä tilanteessa avun tarvitsijoiden määrä vain kasvaa. Elämä on muuttunut epävarmaksi ja pelottavaksi. Apua tarvitaan.

On sanottu, että sanoessaan ettei hän kuulu tähän maailmaan, Jeesus sanoo samalla myös sen, ettei tämän maailman millään voimilla ole lopullista voimaa. Jokainen meistä on joutunut huomaamaan, ettei maailmamme ole turvallinen ja lämmin paikka ja maailmassa on paljon pahaa. Pahuus ei kuitenkaan yllä kaikkialle. Jeesuksen valta on kaikkia tämän maailman valtoja suurempi. Ja siihen valtaan meidätkin on liitetty. Jo kasteessa meidät on kiinnitetty Kristukseen. Jo kasteessa meidät on liitetty siihen, mikä on suurempaa ja vahvempaa kuin mikään tässä maailmassa. Ja se jos joku on voimaannuttava ajatus.

Rukouksessaan Jeesus rukoilee jaksamista ja voimia seuraajilleen. Tästä rukouksesta opetuslapset ja muut kristityt ovat saaneet voimaa vuosituhansien ajan silloin kun he ovat saaneet osakseen maailman vihan. Ja edelleen me Jeesuksen seuraajat voimme palata tämän rukouksen äärelle ja ammentaa voimaa, uskoa ja rohkeutta Jeesuksen sanoista. Rukouksessa me voimme olla yhtä.

Vielä tulee se päivä, kun ikävä päättyy. Vielä tulee se päivä, kun saamme olla jälleen yhdessä. Saamme kokoontua yhteiselle aterialle ja olla lähellä toisiamme. Ja vielä kerran tulee se päivä, kun taivasten valtakunta on kokonaan keskellämme. Kuten Paavali kirjoittaa Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.

Kolehti

Koronavirus ruuhkauttaa ruoka-apua: voisitko auttaa tamperelaisia ja lahjoittaa ruokakassin vähävaraiselle tamperelaiselle?

Koronavirus näkyy jo nyt lisääntyneenä ruoka-avun tarpeena Tampereella. Tampereen seurakuntien ruokapankki haastaa auttamaan lähimmäisiä ja lahjoittamaan ruokakassin kotimaanavun keräyksen kautta.

Lahjoitukset toimitetaan perille diakoniatyöntekijöiden kautta.

Lahjoita osoitteessa:  www.lahjoitaapua.fi/kohde/ruokakassi_tamperelaiselle