rss Uutiset 2024

13.5.2024 14.47

Jacob Carlsenin valokuvanäyttely kastittomista Seurakuntien talossa

Tanskalainen valokuvaaja Jacob Carlsen tallensi kuvin kastisyrjinnän käytäntöjä Etelä-Aasian maissa, joissa kastijärjestelmä säätelee edelleen elämää. Nyt nämä kuvat ovat nähtävillä Tampereella Seurakuntien talossa 17. toukokuuta alkaen.

Joukko värikkäisiin vaatteisiin ja huiveihin pukeutuneita naisia sisovat ringissä ja ovat huolestuneen näköisiä.
Kastittomia Etelä-Nepalin dalit-kylistä, joiden nuoria Dalitien solidaarisuusverkosto tukee. Kuva Kaisa Raittila
Kasti tekee elämästä vaikeaa myös siihen kuuluvalle, koska kastisäännöt määrittävät, mitä voi ja mitä ei. Raskainta on kuitenkin kastijärjestelmän ulkopuolella. Kastisyrjintä vaikuttaa ainakin 260 miljoonan ihmisen elämään.

Niin saastaisiksi kastittomat eli dalitit määritellään, ettei heidän valmistamaansa esinettä voi ottaa käyttöön ilman puhdistusmenoja, eivätkä he voi mennä oman uskontonsa temppeliin. Heitä kohdellaan kaltoin työpaikoilla, eivätkä he voi avioitua sen kanssa, johon rakastuvat.

Ja koska neula, nahka ja uloste on määritelty saastaisiksi, niihin liittyvät työt kuuluvat luonnollisesti daliteille. Aasialainen halpavaate ja edullinen nahkalaukku syntyvät kastittomien käsissä. Dalitit myös keräävät suurkaupungeissa ulosteet kuivakäymälöistä ja viemäreistä.

Kastijärjestelmä on kirjattu hindulaisuuden pyhiin kirjoihin. Maallistumisen myötä kirjoitusten merkitys vähenee, mutta asenteet ja käytännöt muuttuvat hitaasti. Lainsäädäntöön kirjatut kastittomien kiintiöt ja erioikeudet paljastavat, että kastiajattelusta vapautuminen on vielä kaukana.

Tanskalainen valokuvaaja Jacob Carlsen kiersi vuosina 2007 ja 2008 kastijärjestelmän kurimuksesta pahiten kärsivät maat, Intian, Nepalin, Pakistanin, Bangladeshin ja Sri Lankan. Hän tallensi kuvin kastisyrjinnän käytäntöjä.

Jacob Carlsenin valokuvia on esilla Seurakuntien talon, Näsilinnankatu 26, toisessa kerroksessa. Koskettamattomat: epätasa-arvoiset ja muista erillään -näyttely on avoinna 17.5.–10.6. arkisin kello 9—15 ja toiminnan mukaan.

Näyttelyn järjestää Dalitien solidaarisuusverkosto, joka tukee dalitien ihmisoikeuskamppailua ja tukee nuoria Nepalin dalit-kylissä.

Lisätietoja Dalitien solidaarisuusverkostosta: 
Facebook Dalitien solidaarisuusverkosto – Dalit Solidarity Network in Finland

Palaa otsikoihin