rss Uutiset 2024

12.3.2024

Syksyn päiväkerhohaku käynnistyi

Tampereen ev.lut. seurakuntien varhaiskasvatuksen päiväkerhoihin haku käynnistyi 11. maaliskuuta ja se kestää 14. huhtikuuta asti.

Kolme lasta istuu kerhohuoneen lattialla, keskimmäinen lapsi hymyilee, etummainen lapsi pitää polvistaan käsillä kiinni ja taaimpana istuva lapsi katsoo hymyilevää lasta.
Päiväkerhossa touhutaan paljon. Leikin lisäksi mm. hiljennytään ja ihmetellään. Kuva: Tuula Vartiainen

Haku päiväkerhoon tapahtuu sähköisesti.

Päiväkerhoon voi hakea paikkaa 2–6-vuotiaalle lapselle. Kerhot kokoontuvat arkisin 2–3 kertaa viikossa, aina 2–3 tuntia kerrallaan. Toiminnan aikataulu myötäilee koululaisten loma-aikoja.

Päiväkerhotoimintaa järjestetään useassa paikassa ympäri Tamperetta. Seurakunnan jäsenille kerho on ilmainen. Toiminta on pedagogisesti suunniteltu ja lastenohjaajilla on lapsi- ja perhetyön perustutkinto.

Vuoreksessa kokeillaan uutta syksyllä 2024

Ensi syksynä alkaa Vuoreksen seurakuntakodilla neljänä päivänä viikossa kokoontuva nelituntinen päiväkerhoryhmä 3–6-vuotiaille lapsille. Ryhmä kokoontuu ma–to iltapäivisin klo 12–16. Ryhmään otetaan 14 lasta.

– Vastaavaa on kokeiltu pääkaupunkiseudulla, jossa toiminta on saanut kiittävää palautetta erityisesti perheiltä, joilla ei ole tarvetta lapsen kokopäiväiselle hoidolle. Lähdemme kokeilemaan, miten tämä palvelee perheitä meillä, kertoo Eteläisen seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Minna Kaihlanen.

Aikuinen istuu lattialla lasten kanssa ja juttelee legojen rakentelusta.
Päiväkerhossa leikki on keskiössä. Lastenohjaaja Minna Maunu juttelee lasten kanssa leikin lomassa Vuoreksen päiväkerhossa. Kuva: Tuula Vartiainen

Vanhemmat suosittelevat päiväkerhoa

Lamminpään seurakuntakoti Rauhanportissa kokoontuu päiväkerho kaksi kertaa viikossa. Rauhanportin päiväkerholaisten vanhemmat pitävät päiväkerhoa turvallisena kasvuympäristönä lapsille. Lapsia tuodaan päiväkerhoon, jotta lapset saavat oman ikäistä seuraa ja oppivat toimimaan ryhmässä. Sopivan pieni ryhmäkoko on vanhemmille tärkeä asia.

– Lapsi viihtyy päiväkerhossa hyvin ja täällä on mukava ilmapiiri. Lapset otetaan lämpimästi vastaan, kertoo Hanna Savilahti.

Päiväkerhossa: 
  • Leikitään paljon ja sieltä saa kivoja kavereita.
  • Hiljennytään ja ihmetellään.
  • Taiteillaan ja askarrellaan.
  • Luetaan satuja ja syödään eväitä.
Lisätietoa päiväkerhosta.

Palaa otsikoihin