Jouluna töissä: hoitaja, kanttori, pappi ja rauhanturvaaja kertovat

Osastolla jouluaattoa valmistellaan hyvissä ajoin ja yhdessä. Yöhoitaja keittää yöllä riisipuuron valmiiksi, niin että aattoaamun sarastaessa asukkaat saavat nauttia jouluista makua.

Kaikkia jännittää: kenen lautaselta löytyy manteli! Kaikkien kohdalle löytö ei voi osua, mutta ilo ja riemastus ovat yhteiset.

Nimikoitu joulupipari jokaiselle asukkaalle, hoitajan omalla ajalla leipoma, on osastolla pitkä ja paljon iloa tuova perinne. Henkilökohtainen hyvän joulun toivotus ja tutut laulut radiosta luovat juhlavaa ja odottavaa tunnelmaa jo aamusta. Kuin joskus lapsena….

Kuusi on jo aiemmin koristeltu, mutta paluu mieluisiin lapsuuden joulumuistoihin synnyttää juhlamieltä. Erityisellä hartaudella ja vakavuudella kuunnellaan ja katsellaan joulurauhan julistusta Suomen Turusta. Ja kun tuttu sävel, Jumala ompi linnamme, sitten kajahtaa televisiosta tai radion kaiuttimista, yhtyy moni virteen.

Odotusta toki on iltapäivään tultaessa ilmassa. Omaisia odotetaan ja tiedossa on, että joulupukkikin vierailee osastolla. 

Jouluateria on yksi päivän tärkeistä ja juhlavista, riemukkaista hetkistä. Valinnan varaa riittää, ja mieluisia muistoja tulvahtaa jälleen mieleen kinkun ja riisipuuron lomassa.

Päiväkahvin aikoihin alkaa käytävästä kuulua odotettua kolinaa ja töminää: ”Onkos täällä kilttejä lapsia…?” Siinä totisesti vanhakin nyt nuortuu – kuin lapsi leikkimään – kun pukki kulkee jokaisen luo vuorollaan ja jakaa tuliaisensa.

Hiljalleen jouluaatto hämärtyy illaksi. Henkilökunta huomioi kaikkia asukkaita pitkin iltaa, hyvää Vapahtajamme syntymäjuhlaa jokaiselle toivottaen! Jouluyön hiljaisuudessa herää yövuoroa valvovan hoitajan mielessä jouluinen säe:

Joulukuusen kynttilät valaisevat iltaa pimenevää,
mitä tästä joulusta muistoksi itse kullekin jää?
Onko se läheisyys omaisten
ja ilo tuliaisten sekä lahjojen?

Vai onko se kiireettömyys ja inhimillisyys?
Jokaisen joulu on erilainen!
Ja tärkeää on, että sydämessämme tunnemme
joulun lämmön ja rauhallisuuden.

Kanttoreille ja seurakunnan työntekijöille joulu on pääsiäisen ohella vuoden suurin juhla.

– Oma jouluni tänä vuonna uudessa työpaikassani Viinikan kirkossa on hyvin kiireinen. Joulun pyhäpäivinä on useampia jouluhartauksia ja messuja, jolloin pääsen laulamaan ja soittamaan jouluista musiikkia, kertoo Viinikan kirkon uusi kanttori Stiina Leinonen.

Kiireisen kuukauden aikana on myös joululaulutilaisuuksia, hartaushetkiä ja konsertteja kaikenikäisille, aivan pienistä lapsista ikäihmisiin.

– Kanttorina iloitsen siitä, että kirkot täyttyvät laulavista ihmisistä. Musiikki virittää ihmiset joulutunnelmaan. Joulu on myös hiljentymisen aikaa.

Joululauluista rakkaimpia ovat perinteiset hengelliset joululaulut.

– Olennaisinta joululauluissa on joulun sanoma, ilosanoma Jeesuslapsen syntymästä. Kauneimpia joululauluja ovat mielestäni Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö juhlayö sekä jouluvirsi Maa on niin kaunis.

Lahjasäkki kadoksissa

Kaikkien mieli ei ole ”hyvä, lämmin ja hellä”, on Tampereen poliisilaitoksen työpaikkapappi Ismo ”Ispe” Kunnas saanut kuulla: ”Joulurauhan julistuksen aikaan televisio joko on kiinni tai ajatus mukavasta juhlasta yhdessä ei kerta kaikkiaan mene jakeluun.”

Toisinaan poliisin vierailu paikalle hälytettynä päättyy hyvin, kohteessa luvataan olla kunnolla ja lähtiessä poliisille jopa toivotetaan hyvää joulua.

Koko ihmissuhdeosaaminen ja lohduttamisen taito kuitenkin tarvitaan, jos joulupukin apulaisten lahjasäkki on kadonnut. Sen vastapainoksi jouluna saattaa olla pysähtynyt hetki, jolloin ei ole juttuja ”piikissä”, vaan kansalaiset keskittyvät juhlan viettoon asiallisesti.

Kymmenen saarnaa

Johtava kappalainen Antero Eskolin muistelee 1990-luvun alkua, jolloin hän työskenteli Forssassa Koijärven kirkkoherrana, seurakunnan ainoana pappina.

Heti ensimmäinen joulu oli sellainen, jota jouluna vapaalla olevat toivovat: joulupyhät keskellä viikkoa.

– Kahden viikon jaksoon mahtui tällöin kymmenen saarnaa, enimmillään parin päivän välein. Kun edellisen oli pitänyt, heti alkoi seuraavan kirjoittaminen. Joulun tapahtumat elivät mielessä koko ajan, ja niitä eli lävitse vahvasti.

– Mielenkiintoinen mahdollisuus myös kuulijalle: jospa osallistuisinkin kaikkina joulupyhinä, yhden käynnin sijaan?

Mietteet ja muistelukset kokosi työryhmä

Joulua Afganistanissa

Vietin ensimmäisen jouluni poliisien kanssa ilman, että tiesin joskus olevani sellainen itsekin. Lähdin Afganistaniin rauhanturvaajaksi 30.7.2008. Kotimaahan palasin vuoden 2009 puolella.

Afganistanin operaatioissa oli poliiseja sekä perinteisen rauhanturvajoukon osana että EU:n siviilikriisinhallintaoperaation EUPOL:in kautta. Sain oman työroolini (sotilaspappi) vuoksi liittyen useammankin sotilastarkkailuryhmän partiomatkoihin, joiden oleellisena osana olivat viranomaistapaamiset eri puolilla Pohjois-Afganistania.

Paikallisen poliisin arki ei tuntunut olevan kehuttava. Asemalla vietettiin päiväkausia ilman lomia ja osa pienestä palkasta maksettiin ruokana.

Olimme usein liikkeellä aamusta alkaen, mikä ei aivan sopinut jokaisen kylän poliisiaseman arkirutiineihin. Asemien väellä ei aina ollut uniformua päällä aamutoimien keskellä, joten päällikön löytäminen vaatetuksen perusteella ei ollut helppoa.

Myöhemmin opin ymmärtämään, että hyvin syöneen näköisellä henkilöllä oli yleensä myös korkeampi virka-asema. Todennäköisesti laitokselle palkkana tulleesta ruoasta sai päällikkö ottaa parhaat päältä.

Asumisolot ja varustus olivat etenkin maaseudulla karuja. Aseet olivat kuluneita, eikä suojaliiveistä ollut tietoakaan. Asemalla saattoi olla yksi Yhdysvaltojen lahjoittama lavallinen henkilöauto.

Eräällä asemalla päällikkö kertoi, ettei heillä ole mahdollisuutta käyttää autoa polttoainepulan vuoksi. Poliisi selvitti alueella perinteisiä rikoksia, mutta joidenkin rikostyyppien selvittäminen saattoi vaikeutua esimerkiksi lahjonnan tai kulttuurillisten syiden vuoksi.

Resurssi- ja miehistöpula pakotti poliisit keskittymään oleelliseen. Se, mikä tuntui jäävän oman onnensa nojaan, oli muun muassa liikenneturvallisuus. Vähäinen ajoneuvojen määrä ja köyhyys pakottivat paikalliset hyödyntämään kulkuneuvoja viimeistä neliösenttiä myöten.

Raamatullisen ajan kuljetuksia

Onnettomuusriskit olivat ehkä paikallisen väestön tiedossa, mutta olosuhteiden vuoksi niitä ei huomioitu. Katolla tai peräluukussa matkustaminen oli maan tapa.

Suomessa on tapana sanoa hyvän tuurin sattuessa, että jollakin käy joulu. Afganistanin liikenteessä joulu tuntui olevan useinkin todellisuutta, vaikka kyseistä juhlaa ei maassa vietetäkään.

Katolla pysyminen kovassa vauhdissa on taitolaji, mutta annos tuota "joulua" siihen myös tarvitaan. Liikenteessä ei aina tarvinnut pelätä vain ylikuormassa kulkevia henkilökuljetuksia, sillä raskaamman kaluston kuljetuksia hoidettiin usein vähemmän vaivan tavalla lastia kiinnittämättä.

Toisinaan eteen sattui raamatullisen ajan kaltaisia kuljetuksia, kun maantiellä saattoi kohdata joko kameli- tai aasikaravaanin.

Raamatulliselta ajalta oli peräisin myös rauhanturvajoukon yhdessä viettämä joulujuhla. Hengellisen sanoman lisäksi sotilas- ja poliisijoukkoa herkistivät etäisyys läheisiin. Etenkin vanhempien oli vaikea kertoa lapsilleen puhelimessa, miksi äiti tai isä ei juuri sinä jouluna päässyt juhlaa heidän kanssaan viettämään.

Arvostan sitä, että kaikki eivät ajattele joulutöiden olevan jonkun muun hommia. Joidenkin on oltava valveilla ja poissa kotoa, että muilla olisi rauhallinen joulu.

Poliisin ammatti on palveluammatti. Tässä mielessä poliisi toimii juuri siten, kuten sana kehottaa: "Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija." (Matt. 23:11).

Sami Hurinki
Vanhempi konstaapeli