Lasten surutyölle on kaivattu ajantasaista tukea

1) Mikä on tuonut tarpeen perustaa surupäivystys ja lasten sururyhmä Tampereen seurakuntiin, perhediakoni Anne-Mari Mäkiniemi?

– Ajantasaista lapsille suunnattua kristilliseen arvopohjaan perustuvaa surutyöskentelyä ei ole ollut tarjolla silloin, kun lapsi tai perhe on sitä tarvinnut. Lapset ja perheet ovat voineet saada seurakunnan työntekijöiltä keskusteluapua, mutta siitä on puuttunut vertaistuellinen puoli.

– Lapsi ansaitsee tasavertaiset mahdollisuudet työstää suruaan. Enää ei ajatella, että esimerkiksi leikkivä lapsi ei kärsi tai pohdi mielessään läheisen menetykseen liittyviä asioita. Hän ei aina osaa itse hakea tukea aikuisista, ja joskus aikuisen oma kriisi voi estää läheistä aikuista auttamasta riittävästi lasta.

– Lasten sururyhmillä ennaltaehkäistään myös mielen pulmia, joita työstämätön suru voi aiheuttaa esimerkiksi murrosiässä tai myöhemmin aikuisuudessa, kun elämässä tapahtuu jotain haavoittavaa.

– Päivystysringillä pyritään auttamaan perheitä oikea-aikaisesti silloin, kun lapsi on valmis käsittelemään suruaan. Jos lapsi joutuu odottamaan useita kuukausia päästäkseen sururyhmään, voi se tuntua hänen tilanteessaan ja kehitysvaiheessaan kohtuuttoman pitkältä ajalta.

– Kun läheisen ihmisen kuolema on kohdannut lasta ja perhettä, pyrimme päivystysringillä tarjoamaan ensiapua alkuvaiheessa ja kannattelemme perheitä siihen saakka, kun sururyhmään osallistuminen on lapsen tilanne huomioiden perusteltua ja mahdollista.

–Päivystävä työpari voi paremmin myös räätälöidä toimintaa sopivaksi eri-ikäisten lasten ja nuorten tarpeisiin.

2) Miten lapsen suru eroaa aikuisen surusta?

– Lapsi käsittelee ikäväänsä ja menetystään oman kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen surukokemusta ei voi verrata aikuisen tuntemuksiin, koska lapsen käsitteet, kokemusmaailma ja kieli eivät riitä käsittelemään ja kuvailemaan läheisen kuolemaan liittyviä vaikeita tunteita ja kaaosta samalla tavoin kuin aikuisella.

– Lapsen ajattelun kehitystahti on yksilöllinen ja se etenee iän myötä konkreettisesta symbolisempaan ja abstraktimpaan. Kuoleman lopullisuuden käsittäminen hahmottuu kehitysvaiheiden mukaan.

– Myös aikuisten oma suhtautuminen kuolemaan ja suruun vaikuttaa lapseen. Lapsen tuskan kohtaaminen satuttaa myös aikuista, ja siksi sen kohtaaminen ei ole helppoa.

3) Mikä on tärkeää läheisensä menettäneen lapsen kohtaamisessa?

– Lapsen omien läheisten tuki on tärkeintä. Lapsi tarvitsee surunsa ja ikävänsä keskellä turvallisia läsnä olevia aikuisia, jotka sallivat lapsen ilmaista kaikenlaisia tunteita, muistella kuollutta läheistä sekä kysyä kuolemasta.

– Lapsi saattaa miettiä, että onko läheisen kuolema hänen syytään. Hän saattaa myös hämmentyneenä aikuisten surusta alkaa kannattelemaan aikuisia ja ottamaan vastuuta asioista, jotka eivät kuulu lapsen maailmaan.

– Kuoleman kysymykset voivat olla myös aikuiselle vaikeita, ja silloin aikuinen voi sanoa rehellisesti lapselle, että ei tiedä vastausta lapsen kysymykseen. Vastauksia voi silti miettiä yhdessä tai selvitellä jonkun ulkopuolisen kanssa.

– Vaikka lapsi näyttäisi leikkivän surun keskellä iloisesti, ei se tarkoita, että aihe olisi käsitelty tai että se ei vaivaa lasta. Käsittelemätön suru voi näkyä myöhemmin muun muassa masennuksena, koulumenestyksessä ja kaverisuhteissa. Kun surua on voinut käsitellä turvallisesti ja oman ikätason tarpeiden mukaisesti, jalostuu se pääomaksi käsitellä tulevaisuudessa myös muita vaikeita elämäntilanteita.

4) Onko menetyksen kokeminen muuttunut, sairaalapastori Taru Varpenius?

– Jokainen elää suruaan omalla tavallaan ja aikataulullaan. Mitään yhtä oikeaa tietä ei ole.

– Tärkeää jokaiselle lapsensa menettäneelle olisi, että hän löytäisi sen avun ja tuen, mitä hän tarvitsee. Joku haluaa surra omien läheisten kesken ja toiset taas haluavat jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan saman kokeneiden kanssa.

5) Mitä ryhmään osallistuminen antaa?

– Ryhmässä vanhemmat jakavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Näin he tukevat toisiaan ja toisaalta ymmärtävät paremmin omia reaktioitaan ja tapojaan. Yhdessä jaettu suru auttaa eteenpäin ja myös auttaa löytämään niitä keinoja, minkä varassa jaksaa eteenpäin.

– Jokaisessa ihmisessä on paljon voimavaroja, jotka tulevat käyttöön, kun niitä tarvitsee. Aina se ei tunnu surevasta vahvuudelta, mutta jälkeenpäin huomaa, että niidenkin elämäntilanteiden jälkeen on päästy tähän päivään.

– Ryhmät ovat avoimia kaikille. On tärkeää, että ryhmässä syntyy avoin ja luottamusta herättävä ilmapiiri, jossa jokainen saa puhua avoimesti omaa suruaan.

Teksti: Asta Kettunen

Tukea surussa

Sururyhmät omaisensa menettäneille alkavat 8. ja 9.11. Kalevan ja Hervannan kirkoissa sekä Koilliskeskuksessa.

Lasten sururyhmä ”Iso ikävä!” noin 5–12 -vuotiaille sekä ”Enkeliperheet” -sururyhmä lapsensa menettäneille perheille alkavat 15.11. Kalevan kirkossa.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset: tampereenseurakunnat.fi/sururyhmat

- Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus Vanhassa kirkossa 3.11. kello 18

- Tyhjän sylin messu Kalevan kirkon seurakuntasalissa 9.11. kello 18