Esittely
Yleisnäkymä ulkoa

Viinikan kirkko on yksilaivainen pitkä kirkko, jonka kaunis, solakka torni, kohoaa hallitsevana omakotitaloalueen keskeltä. Kuva Juha-Pekka Aaltonen
Sanakartta pääovelta
Pääsisäänkäynti

Kirkon pääoven pyöreät pronssireliefit ovat kuvanveistäjä Rautalinin suunnittelemat.
Yleisnäkymä sisältä

Tyyliltään Viinikan kirkon kirkkosali on sekoitus 1920-luvulla suosittua klassismia sekä tuolloin vasta tuloaan tehnyttä funktionalismia. Kuva Martti Syrjäniemi
Kattomaalaukset

Kirkon pääovelta katsottuna ensimmäisen kattomaalauksen aiheena on Johannes. Kuva Hannu Jukola
Kuori

Viinikan kirkon kuori on muodoltaan puolipyöreä, mikä on tuttu muoto italialaisista basilikoista. Kuva Hanna Koivumäki
Alttaripatsas

Viinikan kirkossa alttarialueen keskitilaa hallitsee Väinö Rikhard Rautalinin suurikokoinen kullattu puinen Kristus-veistos. Kuva Hannu Jukola
Saarnatuoli

Viinikan kirkon saarnatuoli sijaitsee pääovelta katsottaessa kirkkosalin oikeassa kulmassa. Kuva Tuula Vartiainen
Urut

Viinikan kirkon urut ovat 20-äänikertaiset ja niiden suunnittelusta vastasi Aarne Wegelius, Kangasalan urkutehtaan silloinen johtaja.
Seurakuntasali

Viinikan kirkko seurakuntasali. Kuva Tuula Vartiainen