Epäilyä ja etsintää
Sosialismi kummittelee kirkossa
Blogi on tätä uutta internetkieltä. Se tarkoittaa kirjoitusta, joka pyrkii virittämään keskustelua. Mikä olisikaan parempi vuoropuhelun aihe kuin kummitus.
Kirkossa kummittelee aave, kristillisen sosialismin aave.
Erityisesti Englannin ja Yhdysvaltojen kirkoissa toimi jo 1800-luvun puolivälissä vaikutusvaltaisia kristillissosialistisia liikkeitä.
Meillä Suomessa on totuttu ajattelemaan, että kristinuskolla ja sosialismin aatteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä ajatus on kansalaissodan haava. Papisto valitsi valkoisen puolen. Työkeskusten liiton pappi Aaro Tolsa sai 1920-luvulla piispan kirot, lähtiessään Lapin metsäkämpille tekemään hengellistä ja sosiaalista työtä. Kirkkojen ovet suljettiin Tolsalta. Hän joutui saarnaamaan työväentaloilla. Kuulijoita riitti. Se osoittaa, että työväestön keskuudessa oli jo silloin kristillissosialistisesti asennoituvia ihmisiä.
Ajat muuttuvat ja papisto uudistuu. Kirkossa käytetään yleisesti jakoa konservatiivit ja liberaalit. Oletan, että pappien enemmistö kuluu jo liberaaleihin. Jonain päivänä saattaa tuntuva osa papeista ja diakoniatyöntekijöistä olla luettavissa kirkon radikaaleihin.
Latinalaisessa Amerikassa on jo usean vuosikymmenen toiminut vapautuksen teologia, jota noudattavat papit ovat asettuneet tukemaan vallankumouksellisia pyrkimyksiä. Seurauksena on ollut se, että Etelä-Amerikasta on ilman väkivaltaa tullut vasemmistolaisin maanosa, jossa kirkko on korkeassa kurssissa.
Suomessa esiintyy pieniä merkkejä tästä suunnasta. Syksyllä avattiin facebookissa yhteisösivu Kristillinen sosialismi. Sivusta ovat käyneet tykkäämässä sosialidemokraattiset kansanedustajat Ilkka Kantola ja Jukka Gustafsson. Mutta onpa ateistisena pidetty äärivasemmistokin arvioinut suhdettaan kristillisyyteen uudelleen. Sivun tykkääjiä ovat myös SKP:n puheenjohtaja Juha-Pekka Väisänen ja Tiedonantajan päätoimittaja Marko Korvela. Myös Vihreän liiton toimijoita on mukana.
Kirkossa on herätty kysymään, onko vallitseva finanssikapitalismi oikea tie maailmassa, jossa köyhyys ja sosiaalinen epätasa-arvoisuus lisääntyvät. Marraskuussa järjestettiin Aleksanterin kirkossa kapitalismikriittinen Raamattuilta. Sen avaamia näkymiä jatketaan Seurakuntien talon katukerroksen Suurella Sydämellä Klubin keskusteluilloissa ”Raha ratkaisee”, joista seuraavat ovat keskiviikkoisin 19.2., 5.3., ja 12.3. kello 18 – 20. Yksi keskustelujen kysymys kuuluu: ”Voiko rikas olla myös hyvä ihminen”.
Minulle itselleni olla kristitty ja olla sosialisti merkitsevät samaa asiaa. Tähän on rohkaissut se, että tutkijat ovat havainneet alkukirkossa esisosialistisia piirteitä.
Käsitykseni mukaan kristillisen sosialismin olemukseen kuuluu, että se ei määrittele itseään millään dogmaattisilla siteillä. Kannattajat tulevat eri puolueista ja niiden ulkopuolelta. Kristillinen sosialismi ei siten myöskään järjestäydy, eikä sillä saa olla johtajaa. Kirkossa se vaikuttaa yksilöiden kautta.
Jotain yhteisiä nimittäjiä kristillissosialisteilla luonnollisesti pitää olla. Niistä on lupa keskustella esim. facebook-sivulla Kristillinen sosialismi.
Itse asettaisin aatteen kärkeen pasifismin, ehdottoman väkivallattomuuden. Ketään ei saa tappaa, eikä vammauttaa missään oloissa. Evankeliumien Jeesus on kristillissosialistien suunnannäyttäjä.
Ainakin yhdessä asiassa kristillisen sosialismin on pyrittävä järisyttämään kirkkoa. Sen on vaadittava kahden regimentin opista luopumista. Tuo Lutherin aikaan periytyvä oppi tarkoittaa, että kirkko ei puutu valtion asioihin ja valtio puolestaan jättää hengelliset kysymykset kirkon päätäntään. Tuon opin puitteissa ei kirkko voi taistella köyhien ja sorrettujen puolesta. Ja juuri tuon taistelun tulisi olla kirkon päätehtävä. Muutoin jää usko kuolleeksi kirjaimeksi ilman tekoja.
Risto Koivisto