Kirkon toimivat jäsenet on tapana jakaa konservatiiveihin ja liberaaleihin. Aatetaustainen johdonmukaisuus edellyttäisi, että tuossa olisi kolmantena osapuolena radikaalit. Merkitseekö heidän mainitsematta jättämisensä sitä, että kirkosta ei löydy radikaaleja? Onko kirkko yhä poroporvarillinen laitos? Sitä nyt pohdimme.

Päiväkävelyllä seisahduin kadun varteen levähtämään. Päivä oli sellainen kuulaan kirkas, kuin syksyllä parhaimmillaan. Sain hartaan tunnelman. Sytytin savukkeen ja katselin värejään vaihtavia puita. Hiljaisuuteni kaikkoni, sillä kohdalleni tuli polkupyörä, joka jarrutti voimakkaasti. Pyörän selässä istui noin kymmenvuotias koulupoika. Ihmettelin mielessäni miksi hän siihen pysähtyi. Silloin kuulin reippaan äänen kysyvän: ”Mitäs sulle kuuluu?”

On minut toki otettu kohteliaasti vastaan kyläillessäni ystävien kodeissa. Mutta jotain ainutlaatuista on siinä, että ystävällisen vastaanoton antaa kokonainen kylä.
Viime keväänä oli kaunis, aurinkoinen päivä. Silloin vierailin ensimmäisen kerran Hipposkylässä. Suuri osa asukkaista oli pihamaalla.

Pääministeri Harri Holkerilla oli tapana sanoa, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Silloin täällä oli jonkinlainen hyvinvointivaltio. Toimeentulotuellakin saattoi elää ilman, että täytyi lähteä hakemaan kirkolta ruoka-apua. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat seisoivat kylläkin Veikko Hurstin leipäjonoissa. Suurissa kaupungeissa oli huutava asuntopula. Mutta jonkinlainen hyvinvointi kuitenkin vallitsi.

Tänään köyhien lottovoitto on huvennut pienimpään. Heille lottomylly pyörittää kolme oikein ja lisänumeron, jolla saa yhden euron. Sillä ei syödä montaa silakkaa.

Omaa uskontaivaltani edelsi kiinnostus tähtitaivaaseen. Sen huikea syvyys teki vaikutuksen. Hankin kirjan, jossa kerrottiin näkemistäni tähdistä ja esitettiin eri vuodenaikojen tähtikarttoja. Opin miten muinaisissa kulttuureissa ihmisten mielikuvitus oli luonut tuhansien valovuosien etäisyydellä toisistaan olevista tähdistä yhtenäisiä kuvioita, tähdistöjä.