Uutiset 2019
Apua Venezuelan pakolaisille Kolumbiaan ja koulujen rakentamiseen Mosambikissa
Tampereen seurakunnat myönsi 20 000 euroa Mosambikin Idai-hirmumyrskyssä tuhoutuneiden koulujen rakentamiseen Kirkon Ulkomaanavun kautta ja 20 000 euroa Kolumbiassa olevien Venezuelan pakolaisten auttamiseen Suomen Lähetysseuran kautta.
Lisäksi opettajia koulutetaan lasten ja perheiden tukemisessa katastrofin jälkeen.
Kirkon Ulkomaanapu on lähettänyt hankkeeseen myös kaksi avustustyöntekijää.
Venezuelan pakolaiset Kolumbiassa
Venezuela on jo vuosia kärsinyt poliittisesta kriisistä. Yli kaksi
miljoonaa venezuelalaista on paennut ulkomaille, ja heistä Kolumbiaan noin
miljoona. Kolumbian Araucaan on saapunut Venezuelasta yli 37 800 pakolaista. Venezuelalaiset
ovat usein joutuneet jättämään kaiken omaisuutensa taakseen, ja uuden elämän
aloittaminen ilman apua on mahdotonta.
Pakolaisten tilanne on vaikea, sillä asuinolot ovat huonot eikä rahaa ruokaan ja muihin tarvikkeisiin ole. Pääsy terveydenhuollon ja koulutuksen piiriin on ollut hyvin rajoitettua. Raskaana olevat naiset ovat jääneet ilman hoitoa ja neuvolapalveluita, mikä vaikuttaa myös syntyvien lasten terveyteen ja hyvinvointiin.
Suomen Lähetysseuran tavoitteena Kolumbiassa on
• tukea ja kehittää raskaana olevien ja imettävien naisten hoitoon pääsyä, seurantaa, synnytysvalmennusta ja vastasyntyneiden hoitoa
• tuottaa oikeuksiin liittyviä neuvoja terveyspalvelujen saatavuuden parantamiseksi Kolumbiassa
• ehkäistä sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa
• auttaa seksityöntekijöitä ja edistetään sukupuoliterveyttä sekä ehkäistä sukupuolitautien leviämistä ja pyritään estämään ihmiskauppaa
• auttaa Puerto Lleras-koulun 160 oppilasta ylittämään Araucajoen turvallisesti
kahdesti päivässä ja hankkia heille pelastusliivit, sään kestävät suojavaatteet
ja aamiaisen kuukaudeksi
Lisää Lähetysseuran työstä Kolumbiassa https://felm.suomenlahetysseura.fi/venezuelan-pakolaiset-tarvitsevat-apua/
Sinäkin voit auttaa
Voit tukea Kirkon Ulkomaanavun työtä Mosambikissa ja Lähetysseuran työtä Kolumbiassa lahjoittamalla:
Kirkon Ulkomaanapu
- tilille: Nordea, IBAN: FI33 1572 3000 5005 04, viitenumero 1203
- MobilePaylla numeroon 10224.
- KUAn verkkosivuilla https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/idai-hirmumyrsky-mosambikissa/
Lähetysseura
- Lähetä tekstiviesti AUTA20 (20 €), AUTA10 (10 €) tai AUTA5 (5 €) numeroon 16155
- Soita numeroon 0600 11320 (Puhelun hinta 20,28 € + pvm.)
- Pankissa tilille FI60 8179 9710 0312 86, kirjoita viestiksi Auta