Uutiset 2019
Finlaysonin kirkossa alkaa uusi lapsikuorotoiminta
Kuoroharrastus tarjoaa lapselle mahdollisuuden kokea laulamisen iloa ja esiintymisiä sekä opetella äänenkäyttöä. Finlaysonin kirkossa alkaa lokakuussa lapsikuorotoiminta, johon toivotaan laulajia. Kuorot on tarkoitettu 2007–2014 vuonna syntyneille lapsille. Harjoitukset ovat torstaisin.
Kuorot toteuttavat musiikkiproduktioita joulun ja pääsiäisen aikaan Lasten katedraalissa Finlaysonin kirkossa.
– Tavoitteena on, että kuorolaiset ja Kirkkomusikantit rikastuttavat seurakuntien musiikkielämää draamallisilla esityksillä koko kaupungin alueella, sanoo Tampereen seurakuntien musiikkikasvatuksen kanttori Maiju Helin.
Kuorotoiminta alkaa kahdessa ryhmässä
Nuorempien laulajien ryhmä on vuonna 2012–14 syntyneille lapsille. Tämä ryhmä musisoi yhdessä toiminnallisesti leikkien ja laulaen yksiäänisiä lauluja.
– Lauluja opetellaan korvakuulolta kaikulauluna, joten lukutaitoa tai nuottien tuntemusta ei tarvita. Laulaminen kuorossa vahvistaa lapsen itsetuntoa, antaa rohkeutta käyttää omaa ääntä sekä opettaa toisen ihmisen huomioimista ja kunnioittamista, kertoo Helin.
Isompien ryhmä on vuonna 2007–11 syntyneille lapsille. Ryhmä harjoittelee tervettä äänenkäyttöä, esiintymistaitoja ja rohkeutta tulkita musiikkia draaman keinoin.
—Harjoiteltava ohjelmisto on aluksi yksiäänistä, mutta ryhmän kehittymisen myötä harjoitellaan myös kaanoneita sekä kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön, täsmentää Helin.
Esiintymiset ovat osa kuorotoimintaa
Kuorot esiintyvät muutaman kerran kaudessa ja esiintymiset ovat tärkeä osa kuoroharrastusta. Kuorot laulavat sekä hengellisistä että muuta ohjelmistoa. Kuorot esittävät muun muassa yhdessä Kirkkomusikanttien kanssa Anu Neuvosen säveltämän Soiva joulukuvaelma –musiikkidraaman loppiaisena 6.1.2020.
— Kuoro instrumenttina muodostuu kaikista sen jäsenistä. Kuorolaisten odotetaan sitoutuvan tuleviin esityksiin, muuten instrumentti on esitystilanteessa vajanainen, toteaa Helin.
Kuoronjohtajana toimii Anna Ranki, joka on koulutukseltaan musiikkipedagogi (AMK), muusikko (AMK) eli pianonsoitonopettaja ja klassinen laulaja. Anna Rankilla on vankka kokemus työstä lasten ja musiikin parissa.
Kuoroharjoitukset
- torstaisin Finlaysonin kirkolla
- klo 17-17.45, 2012—14 syntyneet
- klo 18-19, 2007—11 syntyneet
- syyslomaviikolla (vko 42) ei ole harjoituksia.
Kuoromaksu on syyskaudelta 75 €, Kirkkomusikantti- tai Kirkkomuskaritoiminnassa jo mukana oleville 45€.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut maiju.helin@evl.fi