Uutiset 2019
Junnu Vainion ja Veikko Lavin rakastetuimmat laulut soivat Tuomiokirkossa 26.4.
Sellaista elämä on -ilta 26. huhtikuuta Tuomiokirkossa kutsuu tamperelaisia yhteislaulun ja runojen äärelle.
Halivaaran mukaan hienoa yhteistyötä on usein tehty myös Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilaisten kanssa.
– Heitä pyydettiin mukaan tälläkin kertaa muokkaamaan ja jalostamaan illan sisältöä. Opiskelijoita ohjaa opettaja, näyttelijä Auvo Vihro.
Iltaa vietetään Juha Vainion ja Veikko Lavin hengessä.
– Illan rungoksi valikoitui Vainion kappaleita, joihin Vihro onnistuneesti lisäsi Veikko Lavin tuotantoa. Vuoropuhelua laulujen kanssa käyvät elämänmakuiset tekstit, jotka Auvo Vihro on valinnut kolmen runoilijan tuotannosta.
Illassa kuullaan Risto Kormilaisen, Solveig von Schoultzin ja Rutger Koplandin tuotantoa. Niitä tulkitsevat opiskelijat Valtteri Aaltonen, Matleena Junttanen ja Meeri Uusi-Äijö. Musiikista vastaavat muusikot Kalle Elkomaa ja Aleksi Laukkonen.
Illan aikana kuljetaan elämän polkuja ilosta suruun, kyynelistä nauruun, menetyksistä elämän riemun oivaltamiseen.
Halivaaran mukaan luvassa on tunnelmaa sekä yhdessä tunteiden jakamista.
– Elämä on muutakin kuin kiirettä, juoksua suorituksesta toiseen. Elämä on myös pysähtymistä Tuomiokirkon freskoissa levittyvien enkelten siipien suojaan. Sitten taas jatketaan laulun ja säkeiden voimalla arkea eteenpäin.
Sellaista elämä on -ilta perjantaina 26.4. kello 18 Tuomiokirkossa