Uutiset 2020
24.5.2020 13.20
Jumalanpalvelus Tampereen tuomiokirkosta 24.5. kuunneltavissa
Suvivirren sunnuntain saarna Tamperen tuomiokirkosta 24.5.2020 äänitallenteena ja tekstinä.
Jumalanpalveluksessa Tampereen tuomiokirkossa 24.5.2020 saarnasi Jukka Kuusisto ja liturgina toimi Säde Siira. Urkurina toimi Osmo Honkanen, kanttorina Eveliina Ylikoski ja avustajana Riitta Sillanpää.
Saarna: 6. sunnuntai pääsiäisestä. Suvivirren sunnuntai.
Evankeliumi: Joh. 7: 37-39
”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.”
Suvivirrestä lauletaan 571:1,2
Kulunut kevät on ollut monessa suhteessa kevät, johon on kuulunut paljon kaipausta ja odotusta. Olemme eläneet pandemian takia poikkeustila-aikaa. Olemme odottaneet hallituksen päätöksiä, olemme odottaneet epidemian pois menoa, olemme kaivanneet ja odottaneet tavallisen tutun elämän jatkumista. Lisäksi tämä kevät on ollut yllättävän kylmä ja viileä.
Olemme kaikki taatusti odottaneet kevään lämpöä, kesään astumista. Onneksi tänään on jo havaittavissa viitteitä tästä. Jospa pian kesä alkaisi, elämmehän me jo aivan toukokuun loppua.
Suvivirsi, josta äsken lauloimme kaksi ensimmäistä säkeistöä, tämähän on jollakin tavalla meidän suomalaisten kesään astumisen ja kaipuun toteutumisen instituutio. Ainakin me, jotka kouluvuosinamme päätimme keväisin lukuvuoden tähän lauluun, meille siitä on tullut vapauden ja kesän symboli. Laulu, joka on vastaus kaipuuseemme. Jo joutui suvi suloinen, vaikka vielä loppukeväästä olisikin koleaa ja kylmää.
Me olemme oppineet olosuhteista huolimatta asettumaan kesän koittamiseen. Tai niin kuin lauloimme: avautumaan sille hyvyydelle, jota Jumala meille julistaa vuosi vuodelta.
Niin, sama Jumalan hyvyys on läsnä kaikissa elämämme tilanteissa ja vaiheissa; myös näin pandemioidenkin keskellä.. vaikka vielä olisikin aika odottaa ja kaivata.
Yksi uskomme keskeisiä näkemyksiä on aina ollut se, että ”me emme ole koskaan yksin silloin, kun me uskomme Jeesukseen”. Vaikka kaikki muut olisivat hylänneet minut, niin sittenkään Jumala ei hylkää minua.
Tämän ajan kipeimpiä ongelmiahan on nimenomaan yksinäisyys. Kaupungistuminen tuo ihmiset toki asumaan lähelle toisiaan; ja silti, ihmissuhteet käyvät koko ajan jollakin tasolla ohuemmiksi ja pinnallisemmiksi.
Tai entäpä nyt, kun poikkeustilan takia yhteiskuntamme koittaa sulkea kaikki ikäihmiset neljän seinän sisään omiin koteihinsa etteivät he vain saisi tartuntaa. Jos tällainen henkilö elää jo valmiiksi yksin, voi miten julmalta tällainen eristäminen tuntuukaan vaikka kyse onkin heidän suojelemisestaan.
Väliin yksinäisyys voi tuntua joidenkin kohdalla jopa fyysisenä kipuna, ahdistuksena rinnassa. Edes läheiset eivät aina huomaa toisen yksinäisyyttä, eikä ihminen halua sitä välttämättä aina muille näyttääkään.
Yksinäisille vanhuksille kaupassa käynti voi olla viikon kohokohta, saa sanoa jotain edes kaupan kassalle ja hän ehkä vastaa takaisin. Niin, miten hyvältä se tuntuukaan, kun joku yhtäkkiä huomaa minut. Tai miten mahtavaa se olisikaan, jos tällainen yksinäinen ihminen saa lopulta kokemuksen siitä, miten häntä ihan oikeasti pysähdytään kuuntelemaan; tai kun ylipäätään pääsee syntymään aito kohtaaminen toisen ihmisen kanssa.
Vaikka vieläkään meillä ei ole lupaa tulla yhteen laajoina ihmisjoukkoina, niin silti, toivoa on. Kesä on jo lähellä, taas linnut laulavat kauniisti.. yksinäisyydessäkin voi nousta kiitos laupiasta Jumalaa kohtaan.
Suvivirrestä lauletaan 517:3,4
Täällä maan päällä eläessään ja kulkiessaan Jeesus yleensä toteutti tätä kohtaamista mistä hetki sitten puhuin. Näin hän usein kosketti hoitavalla tavalla ihmisten sisällä olevaa kaipuuta. Niinpä hän yleensä huomioi oman aikansa ns. hylkiöitä, niitä ihmisiä, jotka jostain syystä olivat muuttuneet väkimassojen silmissä ikään kuin näkymättömiksi ihmisiksi.
Jeesuksen kanssa yksinäisyys haihtui lopulta pois. Hän tuli luomaan yhteyden Jumalan ja ihmisten välille, mutta samalla myös ihmisten ja ihmisten välille. Hän sitoi hienolla tavalla aidon lähimmäisyyden jopa sinne jumalasuhteen ytimeen saakka.
Ehkäpä siksi tällä viikolla vietetty Jeesuksen taivaaseen astumisen muistopäivä, voi ajoittain hätkähdyttää meitä. Sillä Jeesushan meni kuitenkin pois. Vaikka hän voitti kuoleman, synnin ja kaiken pahan vallan, niin hänhän astui lopulta täältä meidän maailmastamme pois. Ei ihme, jos joillekin voi tulla tunne, että Jumala jätti sittenkin meidät yksin.
Siltähän tämä voi äkkiseltään näyttää, mutta onneksemme se ei mennyt kuitenkaan ihan niin. Me saamme katsella kaikkea aina kokonaisuudesta käsin; eli siitä käsin, mitä kaikkea Jumala on meille: Pyhä kolmiyhteinen yksi Jumala, Hän, joka on Isä ja Poika Ja Pyhä henki.
Nimittäin vaikka Jeesus menikin silmiltämme kadoksiin, sinne Isän oikealle puolelle ikuisuuteen, niin hän ei jättänyt meitä yksin. Päinvastoin.
Ihmisenä täällä maan päällä ollessaan Jeesus olisi voinut olla vain yhdessä paikassa aina yhdellä kertaa. Kun hän kohtasi oppilaitaan Galileassa, kaikki muut maailman ihmiset olisivat olleet kaukana hänestä, ainakin täällä kaukana pohjolassa.
Mutta me tiedämme, että ikuisuus ja taivas, nämä eivät ole sidottu millään tavalla aikaan eikä vain yhteen paikkaan. Sen takia ns. pala taivasta voi tulla lähelle miljoonia ihmisiä samaankin aikaan. Jumalan valtakunta voi tulla lähelle meitä koska vain ja hyvin monella tavalla. Käytännössä kyse on siitä, että siellä taivaassa oleva ylösnoussut Jeesus kohtaa meitä aina silloin kun koemme Jumalan kosketuksen elämämme yllä.
Näin Jeesus sanoi päivän evankeliumitekstissä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat”.
Tällä Jeesus halusi kuvata meille Jumalan Pyhää henkeä; Pyhän hengen kumpuamista täältä meidän sisimmästämme. Eli Jumala ei jättänytkään meitä yksin. Vaikka jumalan Poika astui takaisin Isän luo, niin Jumalan Pyhä henki laskeutui hänen tilalleen ja täällä Hän on edelleen; Jumalan henki eli Jumala.
Ja aivan niin kuin Jeesuksen maanpäällisessä toiminnassa oli koko ajan ollut läsnä koko Jumalan toiminta salatulla tavalla, niin myös Pyhän hengen kautta sama Jumala, myös Jeesus itse, on täysin keskellämme. Eli siellä, missä Jumalan Henki saa koskettaa meitä, siellä meitä kohtaavat myös Jeesuksen aikaan saama sovitustyö, hänen lunastuksensa voima ja salaisuus.
Niin, jos jonkun on jano.. näinhän Jeesus sanoi. Eikö jano ole sama asia kuin kaipaus? Kaipausta tämä nykyinen aikamme on täynnä, niin lähellä kuin kaukana. Me täällä koti Suomessa saamme odottavan pandemia-ajan keskellä jo nyt tulla Vapahtajan eteen. Kun hän saa koskettaa meitä, jotain loksahtaa paikalleen. Elävät vedet alkavat kummuta sisimmästämme. Ja näinhän se on kaikkialla maailmassa.
Sittenkin se on niin, että kun me jäämme elämässämme Jumalan käsiin; kun me uskomme edes pienen kipinän verran Vapahtajaamme Jeesukseen, minun ei täydy jutella vain itseni kanssa, ei, vaan meillä on aina oikeus ja mahdollisuus jutella Jeesuksen kanssa. Jumalan kanssa, joka sittenkin kuulee meitä ja omalla tavallaan Hän puhuu meille myös takaisin, koko elämämme keskeltä.
Jumala ei sittenkään jättänyt meitä yksin; ja näin hän haastaa myös meitä olla jättämättä toisiamme yksin. Jumalasuhde haastaa meitä aina huolehtimaan myös ihmissuhteistamme.
Tänään kun me laulamme suvivirttä, me saamme viettää kaikkialla Suomessa myös Kirkon Ulkomaanavun kirkkopyhää. Tänä vuonna tässä sunnuntaissa meidän eteemme tuodaan maa nimeltä Uganda.
Ugandan Bidibidissä sijaitsee maailman toiseksi suurin pakolaisasutusalue. KUA eli Kirkon Ulkomaanapu työskentelee siellä mutta myös pakolaisasutusalueilla Länsi-Niilissä ja Pohjois- ja Lounais-Ugandassa ja tekee kehitysyhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa maan pohjoisessa ja etelässä.
Olennainen osa KUA:n koulutustyötä on luoda oppilaille turvallinen oppimisympäristö tehden koulutustiloja ja kouluttamalla opettajia vastaamaan lasten erityistarpeisiin. KUA on perustanut mm. ensimmäisen koulun kehitysvammaisille Adjumanissa. Lisäksi KUA on kehittänyt liiketoimintamallin pakolaisasutusalueella kongolaisille pakolaisille ja paikallisille opiskelijoille.
Näin kaukaisten lähimmäistemme pitkä kaipaus ja odotus voi saada toivon kipinöitä keskuuteensa. Vaikka vielä kaikki ei ole hyvin, silti jotain hyvää on jo alkanut tapahtua. On toivoa!
Niin, Jeesus tuli tuomaan meille tulevaisuuden ja toivon; niin Ugandaan, kuin myös sinulle ja minulle.
Lauletaan Suvirren viimeiset säkeistöt 571:5,6
Kirkon Ulkomaanapu auttaa lapsia ja aikuisia nousemaan köyhyydestä ja selviytymään katastrofien keskellä.