Uutiset 2020
Lue kirkkoherra Jussi Mäkisen saarna Tampereen tuomiokirkosta
Kirkkoherra Jussi Mäkinen saarnasi viimeistä kertaa virassa Tuomiokirkon jumalanpalveluksessa 29.3.2020.
5. Paastonajan sunnuntai 29.3.2020 - Tuomiokirkko
”Kärsimyksen sunnuntai” – Psalmi 43:2-5
Ei niin pahaa, ettei myös jotain hyvääkin!
Olemme tulleet kaikkien hämmästykseksi nopeasti tilanteeseen, jota kukaan ei voi väistää. Olemme voimattomuuden tunteen vallassa siinä mielessä, että kukaan tai mikään taho ei voi täysin hallita nykyistä korona virus tilannetta. Emme ole luomakunnan herroja.
Tämä kokemus riisuu meidät omavoimaisuuden tunteesta: käsityksestä, että hallitsen elämääni! Se mikä oli ennen niin tärkeää, on nyt asettunut uuteen valoon. Kriisien keskellä on tärkeää, että puhumme toinen toisillemme. Sanoissa ja yhteisessä keskustelussa on merkillistä voimaa.
Usein omat sanat käyvät vähiin. Ei aina tarvita sanoja. Läsnäolo riittää. Luonnon rauha, kevään herääminen ja raitis ulkoilma virkistävät mieltä. Myös enne meitä eläneiden ihmisten elämänkokemus voi antaa meille sanoja omien tuntemustemme tulkitsemiseksi.
Ei niin pahaa, ettei myös jotain hyvääkin!
Tämä lyhyt sananparsi kantaa mukanaan toivoa ja tietoisuutta: elämän koettelemuksista selvitään yhdessä. Ennen koettu ja siitä selviäminen luo perspektiiviä tähän hetkeen. Meidän tulee kuunnella toisiamme, sillä kuunnellessasi toista ihmistä et voi vahingoittaa häntä! Kun puhumme toisillemme; puhukaamme kunnioittavasti. Näin luomme yhdessä kokemuksen, että elämä on tässä ja nyt. Olen läsnä elämässäni. Turvallisuus palaa.
Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa!
Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Psalmi 43:2-5)
Kristillinen usko ja elämänkatsomus liittyy sen ilmiselvän tosiasian myöntämiseen, että kärsimys on keskellämme ja meissä itsessämme. Sen kanssa on elettävä, vaikka sen syövereitä ei ymmärrä. Kärsimyksen kanssa kamppailevia ihmisiä on autettava lähellä ja kaukana, vaikka emme pystyisikään kärsimystä poistamaan. Rohkaisevaa on ollut havaita, miten lähimmäisenrakkaus on suorastaan tulvahtanut esiin ja etsinyt aivan uusia muotoja toteutuakseen.
Havahdun huomaamaan, miten kärsimään joutuneet ihmiset ovat usein kärsivällisiä ja kärsivällisyydessään voimakkaita. He kantavat toivoa mukanaan! Kärsimykset ja vastoinkäymiset pakottavat etsimään asioille uutta tärkeysjärjestystä. Olennainen pelkistyy ja moni asia osoittautuu vähemmän tärkeäksi kärsimyksen kovassa koulussa.
Elämän moninainen kärsimys on häkellyttävää. Tuskin se jalostaa meistä ketään, mutta kantaako kärsimys mukanaan jotain muutakin kuin vain elämän varjoja?
Kristillinen usko meissä on elävää ja todellista silloin, kun kärsivän lähimmäisen osa ei jätä meitä rauhaan tai tukahdu vain omien vaivojemme lieventämiseksi. Kristillinen toivo elää kärsimyksen laaksossa, siellä missä ei vielä eletä näkemisessä vaan uskossa.
Yksinkertainen luottavainen usko sanoo: olemme Jumalan kämmenellä! Tämä ei merkitse koettelemuksista vapaata elämää, mutta Jumalan todellisuuden läsnäolo ilmestyy niiden keskellä.
”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani!” (Ps. 23)
Tämä sana kuvaa kahta tärkeää ulottuvuutta ja suhdetta. Jumalasuhde ja ihmissuhteet ovat turvaa antavia näinä aikoina. Saamme sinutella Pyhää Jumalaa rukouksissamme. Hän joka on näkymätön ei ole kuitenkaan tuntematon!
Ole kiitollinen jokaisesta, jolle voit sanoa tai muutoin viestittää, että ”en pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani!”
Pyhä Johannes Krysostomos puhui varhaiskirkon aikana kahdesta alttarista: yksi on kirkossa ja toinen köyhien, kärsivien ja ahdistettujen joukossa.
”Liturgian vahvistamana ja ruokkimana kirkon tulee jatkaa Kristuksen elämää antavaa työtä palvelemalla profeetallisesti ja myötätuntoa osoittaen maailmaa ja taistellen kaikkia ihmisten aiheuttamia epäoikeudenmukaisuuden ja sorron, epäluottamuksen ja ristiriitojen muotoja vastaan.”
Hyvät ystävät!
Olemme tässä hetkessä yhteisen jumalanpalveluksemme vahvistamina ja ruokkimina.
Pian me lähdemme arkeen. Rakentakaamme kukin kohdaltamme myös arjen alttareita. Miten se on mahdollista?
Arjen alttareita on siellä, missä osoitetaan myötätuntoa kaikkia ihmisiä kohtaan, puututaan valheeseen ja epäoikeudenmukaisuuteen, sekä siellä, missä valetaan luottamusta epäluottamuksen sijaan.
Me rohkaisemme tänään toinen toisiamme myös lähestyvän pääsiäisen sanomalla: Kristus kulki ristin tien alusta loppuun asti! Pääsiäisen Herra ei kumarru puoleemme ehjänä ja kauniina. Ihmisen puoleen kääntyvässä Jumalassa on kätkettynä kokemus ihmisen kärsimyksestä.
Ei niin pahaa, ettei myös jotain hyvääkin!