Uutiset 2020

12.4.2020 13.30

Pääsiäisen jumalanpalveluksen saarna kuunneltavissa ja luettavissa

Johtava kappalainen Salla Häkkisen pääsiäisen saarna Tuomiokirkosta 12.4.2020.

Evankeliumi

Joh. 20: 1–10

”Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: »Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.» Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.

Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.”

Saarna

Tervehdin teitä pääsiäisaamun sanomalla: ”Kristus on ylösnoussut. Totisesti ylösnoussut.”

Tämä pääsiäisen aika poikkeusoloissa on kovin toisenlainen. Pääsiäistä vietämme nyt kodeissa. Koronakriisi on tuonut elämäämme ohjeita ja rajoituksia. Elämän keskittyessä kotiin, on aikaa olla perheen kesken tai yksin. On hyvä pitää yhteyttä puhelimitse tai sähköisesti omissa kodeissaan oleviin läheisiin ja tiedustella riskiryhmiin kuuluvien läheisten kuulumisia ja tarvetta vaikkapa kauppa-apuun. Arkielämä on muuttunut nopeasti, ilon- ja huolenaiheet ovat yllättäneet. Omasta ja läheisten jaksamisesta huolehtiminen on nyt tärkeää. Hyvien asioiden huomaaminen omassa elämässä, yhteys läheisiin, ystäviin ja kevään tulo ilahduttavat. Luottamus Jumalaan ja rukous kantavat myös tässä tilanteessa. Yhdessä selviämme. 

Pääsiäinen on ilon ja toivon juhla!  Uskomme ydin on pääsiäisen tapahtumat. Päivän evankeliumi kertoo meille pääsisäisaamun ihmeestä. Maria oli tulossa haudalle tehdäkseen viimeisen palveluksen Jeesukselle, käsitelläkseen Jeesuksen ruumiin hyväntuoksuisilla öljyillä. Tyhjä hauta yllätti Marian ja opetuslapset. Käärinliinat haudassa kertoivat opetuslapsille, että Jeesuksen ruumista ei oltu ainakaan viety haudasta pois. Tämä opetuslasten hetki haudan sisällä oli merkityksellinen, ihme: haudassa oli vain Jeesuksen käärinliinat ja hauta oli tyhjä. Kokemuksesta kerrotaan evankeliumissa lyhyesti: Opetuslapsi näki ja uskoi. Opetuslapset ymmärsivät ihmeen, mutta he eivät siinä hetkessä yhdistäneet tämän tapahtuman liittymistä kirjoituksiin; Jumalan suunnitelmaan, Jumalan pelastussuunnitelmaan, jossa Jeesus sovittaa ihmiskunnan synnit, lunastaa ihmiset vapaiksi ja antaa iankaikkisen elämän.

Pääsiäisenä ja koko uskonelämässä olemme ihmeen äärellä. Pääsiäisen historiallisten tapahtumien merkitys avautuu uskossa. Usko Jeesukseen antaa syntien anteeksiannon ja ylösnousemuksen.  Näin Jeesusuksen kuolema ja ylösnousemus eivät olleet pelkkä historiallinen tapahtuma vaan teko, joka antoi ihmiskunnalle pelastuksen ja toivon.  Paavali sanoo ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessään:

Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme

Jeesuksen Kristuksen kautta!

Vanhan Testamentin kirjoitukset kertovat tulevasta Messiaasta, joka pelastaa maailman. Evankeliumit kertovat Jeesuksen elämästä: Jeesuksen syntymästä, Jumalan Pojan ihmisen elämästä ja jumaluudesta pääsiäisen tapahtumissa. Jeesus lähetti apostolinsa kaikkialle maailmaan kertomaan ristin ja ylösnousemuksen sanomaa kaste- ja lähetyskäskyssään kehottaen kastamaan ja opettamaan sekä luvaten ”katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Kasteessa Jumala on liittänyt meidät Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Näin kaste kantaa läpi elämän.

Ihmiskunnan ja ihmisen elämän näkökulmasta Kristuksen ylösnousemus on maailmanhistorian tärkein tapahtuma luomisen jälkeen. Ilmestyskirjassa Kristus sanoo: ”Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” Ylösnousemuksessaan Jeesus toi elämän ja ikuisen elämän.

Tarvitsemme toinen toisiamme, voimme saada apua ja auttaa. Filosofi Frank Martela sanoi Aamulehden haastattelussa, että hyvien tekojen tekeminen muille parantaa auttajan elämää. Martela etsii vastausta kysymykseen miten elää hyvä elämä. Hän totesi, että onni liittyy usein läheisiin ja hyviin ihmissuhteisiin ja antoi ohjeen: ”Hyvä tapa vahvistaa omaa onnellisuutta on pitää huolta siitä, että ympärillä olevat ihmiset ovat onnellisia.” Viime aikoina huolen, surun ja pelon keskellä ihmisten auttamishalu ja välittäminen toisista on ollut vahvasti esillä. Lauri Tähkän kokoama Toivon Kärki –ryhmä laulaa hyväntekeväisyyskappaleessaan Uuden edessä:

”Ollaan yhdessä tai ainakin yhtä sydämessä.
Päivien pidentyessä, jonkin uuden edessä.
Kevään lehdillä, on tänäkin vuonna elämä.
Päivien pidentyessä, ollaan yhtä sydämessä.
Uuden edessä.”

Tässä tilanteessa olemme yhdessä ja selviämme yhdessä.

Pääsiäisen ilo rohkaiskoon teitä. Tuttu virsi Soi kunniaksi Luojan kertoo Jumalan johdatuksesta: ”Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan.”

Salla Häkkinen
Johtava kappalainen
Tuomiokirkkoseurakunta


Palaa otsikoihin