Uutiset 2020

29.4.2020 16.26

Vappupäivänä 1.5. istutetaan orvokkeja Vanhan kirkon pihamaalle

Vappupäivänä 1.5. keskustorin Vanhan kirkon luona istutetaan vappuorvokkeja kello 10–16. Tampereen kaupunki tuo paikalle orvokkeja varten istutuslaatikoita multineen. Huiskula ja Riipin puutarha lahjoittavat yhteensä 300 orvokkia ihmisille istutettavaksi. Laatikot tulevat kellotapulin vierustalle.

Orvokit kukkivat ja luonto kukoistaa.
Vappupäivänä 1.5. keskustorin Vanhan kirkon luona istutetaan vappuorvokkeja kello 10–16.
Avoin istutustapahtuma on mahdollisuus symboliseen eleeseen.

– Legendan mukaan Luther on sanonut, että istuttaisi omenapuun, vaikka maailmanloppu tulisi huomenna. Me istutamme orvokkeja, koska elämä voittaa tämän kaiken keskellä, kertoo tapahtumaa järjestävä pappi Olli Viljakainen.

Istutustapahtuma toteutetaan yhdessä Tampereen Teatterin väen kanssa. Symbolisen eleen tekemiseen osallistuvat muun muassa näyttelijät Elisa Piispanen ja Karoliina Blackburn. Näyttelijät ovat luvanneet etsiä teatterin puvustamosta juhlaan sopivat asut.

Tapahtuman yhteydessä kerätään varoja avun tarpeessa oleville tamperelaisille. Lahjoituksen voi tehdä MobilePay-sovelluksella (#43250) tai käteisellä. Lahjoitukset tilitetään Ruokapankin käyttöön.

Vanhalla kirkolla kunnioitetaan turvavälejä ja flunssaoireista kärsiviä pyydetään jäämään kotiin. Mukaan kannattaa ottaa puutarhahanskat.

Vappua vietetään myös verkossa

Vappupäivänä 1.5. kello 13.30 Leku Leijona laulaa ja leikkii lastenlauluja Meeri koiran kanssa vapputunnelmissa Pienelle parasta Tampere Facebook-sivuilla. Luvassa myös toivelauluja.

1.5. kello 19 nähdään Tarvo Laakson Eläköön gospel -konsertti Harjun seurakunnan YouTube-kanavalla.

Lauantaina 2.5. kello 11 pärähtää käyntiin Uuden Verson vappulähetys. Pispalan kirkon akvaariosta lähetettävään ohjelmaan kuuluu etäbrunssi sekä inspiroivia puheenvuoroja mm. Valmentaja Ville Niemiseltä ja pastori Timo Pöyhöseltä. Lähetystä voi seurata Uuden Verson YouTube-kanavalla.


Palaa otsikoihin