Uutiset 2021

4.6.2021 15.55

Koronaepidemia sai seurakunnat toimimaan joustavasti

Vuoden 2020 toiminta oli varsin erilaista kuin oli suunniteltu. Koronaepidemia vaikutti merkittävästi tamperelaisten elämään, mikä näkyi myös seurakuntiin liittyvissä odotuksissa. Tampereen seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi seurakuntayhtymän toimintakertomuksen kokouksessaan 3. kesäkuuta 2021.

Naisia ruokakaupassa ostoksilla.
Mummon Kammari toimitti kauppaostoksia yli 70-vuotiaille tamperelaisille koronaepidemian alettua. Hanna Vihottula (vas.), Soile Kukkonen ja Maarit Leppänen keräsivät ostoksia. Kuva Hannu Jukola
Sekä konkreettisen että henkisen tuen tarve kasvoi voimakkaasti. Taloudellisen epävarmuuden ja syrjäytymisen lisääntyminen näkyivät jaetun ruoka-avun kasvamisena 30 prosenttia. Ruoka-avun tueksi järjestetty ruoka-apukeräys osoitti, että tamperelaiset halusivat auttaa vaikeassa tilanteessa eläviä kaupunkilaisia.

Eristäytyminen vaikutti erityisesti ikääntyneiden arkeen ja vuorovaikutukseen. Kauppa-avun lisäksi seurakunnat olivat henkilökohtaisesti yhteydessä ikääntyneisiin. Tuomiokirkkoseurakunnassa tavoitettiin noin 2 400 henkilöä vapaaehtoisten ja työntekijöiden voimin.

– Olen todella iloinen, miten niin moni vapaaehtoinen heittäytyi uudenlaiseen ja merkitykselliseen tehtävään. Iso kiitos myös työntekijöille, soittajia oli niin vahtimestareita, varhaiskasvattajia, pappeja, sihteerejä kuin diakoniatyöntekijöitä. Projekti yhdisti meitä kaikkia, kertoo soittoprojektista vastannut Marhaban-keskuksen toiminnanohjaaja Maria Haapavaara.

Koronaepidemia haastoi seurakuntien hengellisen tehtävän, kun kokoontumiset olivat vuoden aikana voimakkaasti rajoitettuja. Siirtyminen sähköiseen ja digitaaliseen vuorovaikutukseen onnistui monipuolisesti. Jumalanpalvelusten ohella päiväkerhot kokoontuivat verkossa ja perheille tarjottiin PikkuHelpin kautta lasten ulkoilutusapua.

Taloudellinen tulos oli ennakoitua parempi


Keväällä 2020 Tampereen seurakunnissa suunniteltiin lomautuksia, kun koronaepidemian ennakoitiin vaikuttavan toimintatuottojen laskun lisäksi myös seurakuntien verotuloihin. Lopulta vuoden 2020 ylijäämäksi muodostui lähes 5 miljoonaa euroa.

Hyvään taloudelliseen tulokseen vaikuttivat kiinteistökehittämisestä tullut kertaluonteinen tulo, verotulojen ennakoitua parempi tuotto ja seurakuntien ja yksiköiden tiukka taloudenpito.

Kesäpäivänä ulkoa kuvatun Hervannan kirkon pihassa ei aamupäivän hiljaisena hetkenä olev ielä ihmisiä. Kirkko on tyyliltään moderni ja sen seinät on rakennettu punaisesta tiilestä.
Tilinpäätöksessä varaudutaan Hervannan kirkon peruskorjaukseen. Kuva
Hyvä tulos auttaa tulevien vuosien mittavien korjaushankkeiden toteuttamista. Tuloksesta tehtiin kolmen ja puolen miljoonan euron varaus Hervannan kirkon peruskorjaukseen. Tavoite ei ole remontoida vain rakennusta vaan haastaa seurakunnan toimintatapa Hervannassa. Millainen on seurakuntatila, jossa toteutuu 2040 vuoden seurakuntaelämä?

– Suunnittelussa lähdetään siitä, että kirkon tulee olla vastaus alueen ihmisten tarpeisiin ja kysymyksiin. Kirkossa jaetaan ja saadaan apua, hiljennytään ja vietetään aikaa. Esille noussut teema on myös, että Hervannan kirkko näyttäisi enemmän kirkolta, toteaa Eteläisen seurakunnan vt. kirkkoherra Mikko Sulander.

Palaa otsikoihin