Uutiset 2021

30.3.2021 16.04

Lohdun hetkessä kohtaat kuuntelijan Aleksanterin kirkossa

Lohdun hetken aikana kirkkoon saapuva ihminen voi olla varma, että salissa on kynttilän sytyttämisen ja kellojen soiton lisäksi myös mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun Lohdun päivystäjän kanssa.

Päivystäjä keskustelee seurakuntalaisen kanssa kirkonpenkissä.
Kuva: Hannu Jukola

Aleksanterin kirkossa aletaan viettää Lohdun hetkiä 7. huhtikuuta alkaen keskiviikkoisin kello 16–18.

– Ajatus Lohdun hetkistä syntyi oman surutyön myötä. Äidin saattohoidon aikana ymmärsin, että kaipaisin lohdutusta tarjoavia hetkiä, joissa voisin jakaa suruani, kertoo idean äiti, diakonissa Kaisu-Leena Taulu.

Omien kokemustensa lisäksi Taulu on huomannut, että monet surutyötä tekevät ihmiset tulevat Aleksanterin kirkkoon kuuntelemaan sanomakellojen sointia keskiviikkoisin. Lohdutuksen tarve on vahvasti esillä myös ihmisten kohtaamisissa ja kirkkoon jätetyissä rukouspyynnöissä.

Näistä kokemuksista ja havainnoista kehittyi idea, että keskiviikkoisin sanomakellojen soiton jälkeen kirkkosalissa voitaisiin järjestää Lohdun hetkiä. Lohduttajina toimivat seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset, jotka saavat tehtävään nimikkokoulutuksen.

– Koemme vastuuta siitä, että jokainen surunsa kanssa saapuva ihminen kohtaa jaksavan ja lempeän lohduttajan, joka ei säikähdä suurtakaan surua. Kuolemasta johtuvan menetyksen surun lisäksi on mahdollista tulla sairauden, eron, työttömyyden, yksinäisyyden – tai minkä tahansa surun johdosta – ja aina saada lohdutusta itselleen merkityksellisellä tavalla.

– Mikään suru ei ole liian pieni jaettavaksi, jatkaa Taulu.

Lohdun hetkiä vietetään Aleksanterin kirkossa 7.4. alkaen keskiviikkoisin klo 16–18.


Palaa otsikoihin