Uutiset 2021

5.1.2021 16.01

Vanhan kirkon tilojen muutostyöt alkoivat

Vanhan kirkon pitkään suunnitellut sisäpuolen muutostyöt on aloitettu, ja ne valmistuvat maaliskuun lopussa. Uusia toimintoja ovat kahvio, vetäytymistila ja wc. Vanhan kirkon sisätilamuutoksilla tavoitellaan kirkon käytön monipuolistamista, ja samalla muutokset tukevat koko Keskustorin alueen kehittämistä.

 
Kirkkosalin lattialla olevalla miehellä on käsissään taltta ja vasara, jolla hän irroittaa lattiassa olevia kulmarautoja.
Kirkonpenkit vaihdetaan irtokalusteisiin pohjois-, etelä- ja länsisakaroissa. Seppo Peräinen kiinteistöpalveluista aloitti penkkien irrottamisen maanantaina 4. tammikuuta 2021. Kuva: Hannu Jukola
Pääoven viereen urkulehterin alle on tulossa esteetön wc-tila, ja käytävän toiselle puolelle tuleva kirkkokahvio mahdollistaa kirkkokahvien järjestämisen. Näillä muutoksilla parannetaan merkittävästi kirkon esteettömyyttä ja toiminnallisuutta.

Osa kirkon penkeistä korvataan irtoistuimilla. Kirkkosalin sivusakaroista ja kirkon takaosasta poistetaan penkkejä, ja näin tilan nykyistä monipuolisempi käyttö mahdollistuu. Toiseen sivusakaraan sijoitetaan yksi lasirakenteinen kalustemainen äänieristetty tila.

Arkkitehtipiirros kirkon sisätiloista ylhäältä päin kuvattuna.
Havainnekuva Vanhan kirkon suunnitelmista.
Nykyiset penkit ovat peräisin noin 1950–60-luvulta. Poistettavat penkit varastoidaan mahdollista myöhempää palauttamista varten, sillä Museovirasto edellyttää, että penkkien poistaminen tehdään määräaikaisena kahden vuoden kokeiluna.

Tuona aikana kerätään kokemuksia käyttäjiltä ja tietoa kirkkoon muodostuneiden eri osien käyttöasteista.

Myös kirkon äänentoisto uusitaan, mikä mahdollistaa kirkkodraaman esittämisen ja lausunta- ja esitelmätilaisuudet. Kirkkoon rakennetaan myös automaattinen sammutusjärjestelmä.

Museovirasto pitää, 16.1.2019 päivätyssä lausunnossaan, hankkeen tavoitteita hyvinä ja urkuparven alle rakennettavia tiloja hyvin tarpeellisina. Lausunto toteaa myös, että tilat on suunniteltu rakenteiltaan ja materiaaleiltaan hyvin vanhaan rakennukseen sovittaen. Vanhan kirkon muutossuunnitelmat ovat laatineet Petteri Neva ja Marjukka Murtojärvi Neva Arkkitehdeista. 

Remontti ei estä toimintaa

Kirkon pääovi on suljettuna koko remontin ajan, mutta kulku kirkkoon sivuovista on mahdollista. Remontti ei estä toimintaa iltaisin eikä viikonloppuisin. Mahdollisten viikolla tapahtuvien siunaustilaisuuksien ajan työt ovat keskeytyksissä. Myös sellainen toiminta, joka ei häiriinny työn äänistä, on mahdollista koko remontin ajan, lukuun ottamatta lyhyitä jaksoja keväämmällä.

Rakennustöistä vastaa Metritiski ja VI-töistä LVI-asennus Jarno Mäkelä. Rakennuttamistehtävistä vastaa Antti Toivonen A-Insinööreistä.

Virve Jylhäsalo

Lisää aiheesta:


Palaa otsikoihin