rss Uutiset 2024

17.7.2024 16.35

Seurakuntien kesätyöntekijät pitävät hautausmaista huolta

Tampereen seurakunnilla työskentelee joka vuosi useita kesä- ja kausityöntekijöitä. Suurin osa työntekijöistä tekee puisto- ja hautausmaatöitä.

Kaksi miestä kantaa haudan reunuskiveä.
Kausityöntekijät JP (vas.) ja Julius Huhtinen kantavat reunakiveä saksilla.

Kalevankankaan hautausmaalla työtehtävät ovat monipuolisia. Työtehtäviin voi kuulua esimerkiksi kukkien istuttamista, ruohon leikkaamista, käytävien siistimistä ja kivitöitä.

– Kivitöihin kuuluu muun muassa hautakivien oikaisu. Tämän lisäksi kivitöihin kuuluu ajoittain myös viherrakentamista, esimerkiksi hautausmaan kaivolle vievä luiska on toteutettu kivityönä, sanoo kuudetta vuotta kausityöntekijänä työskentelevä Julius Huhtinen.

Huhtinen on pitänyt työstään hautausmaalla.

– Tulen mielelläni Kalevankankaalle töihin, kun täällä on niin mukavat työkaverit. Nautin myös ulkona työskentelystä, Huhtinen kertoo.

Kivitöissä tulee kokeneellekin työntekijälle vastaan uudenlaisia tapauksia, joissa pääsee keksimään ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.

– Vastaan on tullut haastaviakin tapauksia, mutta jokainen kivi on kuitenkin lopulta saatu suoraksi. Työtiimimme motto on, ettei mikään ole mahdotonta, Huhtinen toteaa.

Kolme miestä kaivaa maata hautausmaalla.
Hautausmaan kausityöntekijät Iiro Moisio (vas.), Julius Huhtinen ja JP tekevät kivitöitä.

Kalevankankaan hautausmaan kausityöntekijöiden työsuhteet kestävät kahdesta viikosta kuuteen kuukauteen. Hautausmaalla työskentelee ensikertalaisia ja konkareita.

Ensimmäistä kertaa Kalevankankaan hautausmaalla työskentelevä Iiro Moisio on pitänyt työstään ja työpaikan ilmapiiristä. Työpaikan mielekkyys on saanut hänet miettimään jo ensi kesän suunnitelmia.

– Voi olla, että haen tänne töihin ensi kesänäkin, Moisio sanoo.


Palaa otsikoihin