Epäilyä ja etsintää
Lottovoittona kolme ja lisänumero
Pääministeri Harri Holkerilla oli tapana sanoa, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Silloin täällä oli jonkinlainen hyvinvointivaltio. Toimeentulotuellakin saattoi elää ilman, että täytyi lähteä hakemaan kirkolta ruoka-apua. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat seisoivat kylläkin Veikko Hurstin leipäjonoissa. Suurissa kaupungeissa oli huutava asuntopula. Mutta jonkinlainen hyvinvointi kuitenkin vallitsi.
Tänään köyhien lottovoitto on huvennut pienimpään. Heille lottomylly pyörittää kolme oikein ja lisänumeron, jolla saa yhden euron. Sillä ei syödä montaa silakkaa.
Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Mikko Niemelä sanoi äskettäin Radio Suomen haastattelussa, että ennen, kuten 1980 –luvulla, sanottiin maatamme yleisesti hyvinvointivaltioksi. Nyttemmin on alettu puhua epämääräisestä hyvinvointiyhteiskunnasta, minkä nähdäkseni aiheuttaa köyhien huutava hätä ja epätoivo.
O O O
Professori Niemelän mukaan hyvinvointivaltiossa köyhien auttaminen, sairaiden hoito ja vanhuksista huolehtiminen oli valtion ja kuntien vastuulla. Nyt kun olemme siirtyneet ”hyvinvointiyhteiskuntaan” on toimijoiden määrä kasvanut. Palvelujen järjestämistä odotetaan kolmannelta sektorilta, kirkolta ja perheiltä. Erityisen merkittävää on palvelujen tuottamisen ostaminen yksityisiltä yrityksiltä, mikä vaatii kuntien rahaa.
Päivän muotisana budjettipolitiikassa on ”leikkaus”. Juustohöylä ottaa siivun pois kaikkialta. Ensi vuonna lapsilisät pienenevät. Se tekee kipeää köyhien perheiden lapsille. Tutkijat ovat todenneet, että koulukiusaamisen kohteeksi joutuvat helposti sellaiset lapset ja nuoret, joilla ei ole varaa harrastuksiin tai hampurilaisbaarissa käyntiin, elokuvista puhumattakaan.
Leikkaus on myös aie viedä subjektiivinen eli ehdoton oikeus lasten päivähoitoon. Työttömien täytyy tulevaisuudessa hoitaa lapset kotona, vaikka laki samalla velvoittaa heidät täysipäiväiseen työnhakuun, maassa jossa työtä ei ole saatavilla.
O O O
Miten tämä sitten liittyy kirkkoon? Se liittyy hyvin konkreettisesti. Samalla kun kirkon tulot hupenevat, yritetään sille sälyttää uusia vastuita.
Kunnat eivät käytä ministeriön suosittelemaa määrärahaa ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Sellaisen hakijalle sosiaalivirkailijat saattavat sanoa, että menkää pyytämään kirkolta ruoka-apua, niin voitte säästää tarpeeseenne. Seurakunnat maksavat jo köyhimpien vuokria, vaikka se kuuluisi kunnille. Kirkosta on tullut kuntien tylyn sosiaalipolitiikan paikkailija.
Vuonna 2015 on tarkoitus siirtyä vastikkeelliseen sosiaaliturvaan, jota sosiaali- ja terveysministeriö markkinoi kansaan menevällä nimellä ”osallistava sosiaaliturva”. Tarkoituksena on, että sosiaaliturvan saajat velvoitetaan palkattomaan pakkotyöhön.
Uudistusta valmisteleva toimikunta on kaavaillut työpalvelun järjestäjiksi kuntia, kolmannen sektorin järjestöjä sekä seurakuntia. Minun mielestäni syyllistyy syntiin jokainen seurakunta joka osallistuu pakkotyön ylläpitoon. Osallistumisen sijasta tulisi huutaa jo nyt vastalause tälle vuosisadan kurjimmalle sosiaalipoliittiselle hankkeelle.
Vastikkeeton sosiaaliturva oli hyvinvointivaltiossa tabu.
Monet kirkon työntekijät ovat jo osallistuneet köyhyyden vastaisiin mielenosoituksiin. Nyt tarvitaan radikaalia kirkkoa, jonka johtajat ovat valmiit saarnaamaan vähäväkisten puolesta.